Lompakon kevennystä messuilla



Voitimme äitini kanssa yhteensä viisi lippua I lvoe me- messuille. Yhden lipun annoin ystävälleni ja sunnuntaina suuntasimme todella hyvällä porukalla kohti Helsinkiä ja messukeskusta. Kaiken kaikkiaan messut olivat todella kivat, jos ei anneta pienten asioiden vaivata! Pientä noottia täytyy antaa osastojen epäselvyydestä, viime vuonna koin messujen olleen paremmin järjestetty ja järjestelty. Ihmisiä oli aivan törkeän paljon ja monta paikkaa, jotka olisivat kiinnostaneet kiersin hieman kauempaa ihmismassojen takia. Vatsa oli aika arkana ja selkä huusi koko reissun hoosiannaa, mutta hengissä selvittiin kantamuksien kanssa kotiin asti!



Pakko myöntää, että homma lähti hieman käsistä. Aluksi ostelin aika maltillisesti, mutta kun hyviä tarjouksia tuli vastaan niin en voinut sulkea silmiäni. Uusi Madaran nokkos dd voide oli pakko ottaa kokeiluun ja muutama muukin kosmetiikapuolen purnukka lähti mukaan.  Maistoin Yosalla aivan ihanaa uuniomena-viikuna breakia ja voin kertoa että tätä tulee meiltä löytymään tulevaisuudessa monen monta kertaa, aivan taivaallisen hyvää! Evokella oli aivan ihania inkivääri shotteja ja maistelin erilaisia inkivääri tuotteita suurella nautinnolla. Ja kuinka ollakkaan, lähti mukaani keissi Evoken tropical juomaa todella edullisesti. Jos olisin jaksanut kantaa olisin ottanut useammankin ;)




Kuten mainitsin viime postauksessa mukaani tarttui myös ihana zen värityskirja, jonka tämän päivän sivua en ole muistanutkaan vielä väritellä. Erityismaininnan saa myö Humble Brushit, joita ostin varastoon odottamaan edellisten riutumista. Vegaanipiireissä muuten on ollut todella sekavaa tietoa siitä, ovatko nuo hammasharjat vegaanisia vai eivät jonkin pintakäsittelyaineen takia (jos jollakin on oikeaa tietoa niin korjatkaa!!). Tämä on asia, joka ei minua pahemmin kiinnosta, koska jo pelkästään noiden hammasharjojen ekologisuus lyö laudalta perinteisemmät harjat. Käykää tutustumassa heidän verkkosivuihinsa! 

On muuten vaikeaa yrittää vegaanina valita aina se ekologisin vaihtoehto, tästä tulee lisää tekstiä jossakin vaiheessa. Mutta ainakin minä tykkään näistä hammasharjoista todella paljon ja suosittelen niitä lämpimästi teille kaikille muillekin. Ne ovat todella kauniita ja ainakin omat hampaani ja ikeneni näistä tykkkäävät eikä ole Kallekaan kauheasti valittanut. Lisäksi he lahjoittavat jokaista ostettua hammasharjaa vastaan yhden hammasharjan sitä oikeasti tarvitsevalle. Ei huono diili ollenkaan!





Ehkä kallein ostos messuilla oli uusi joogamatto. Halppismattojen ongelmana on se, että kädet luisuvat ikävästi. Pohdin ainoalla kunnon joogamattoja myyvällä ständillä varmaan puoli tuntia, että raaskinko vai en. Heillä olisi ollut myös ekologisia mattoja myynnissä, mutta niiden hoitamisessa olisi ollut aika suuri homma, tosin lopuksi ekologisen maton olisi voinut leikata palasiksi kompostiin, aika siistiä! Päädyin ostamaan tummansinisen maton, näiden mattojen käyttöikä on suurinpiirtein ikuinen ja niissä on elinkäinen takuu.  Odotan innolla seuraavaa joogaamista, toivottavasti matto on hintansa väärti. 

Kaiken kaikkiaan messuilta löytyi todella paljon ihania juttuja ja vähän harmittaa ettei omat voimat riittäneet kauhean pitkään vierailuun. Ensi vuotta odotellessa! :)

2 kommenttia

  1. Nokkosvoide on mahtava tuote! Toivottavasti pääsen vielä lukemaan kokemuksiasi siitä. Born to Bio ja Lilly's Eco Clean ovat myös meillä käytettäviä merkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa iho olemaan aika kovilla joten aivan varmasti tulet vielä kuulemaan täällä nokkosvoiteesta! Mulla on vielä kauheat varastot pihlajavoiteita jäljellä ja mietinkin paljon raaskinko ottaa nokkosvoiteen mukaani messuilta, mutta en usko että tulen katumaan! Born to bio on meillä kyllä ihan ykkönen, hinta vaan usein Prismassa kirpaisee ja suosimmekin paljon -50% lappuja ;) Tuo Lilly's eco clean on mulle uusi merkki siinä mielessä etten ole sitä kokeillut vaikka olenkin lukenut, innolla odotan senkin testaamista (vaikkakin minä en meillä tiskaa kun kädet halkeaa saman tien.. :D ) . Kiitos kommentistasi Niina! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥