Garmin Vivofit 2



Ensimmäinen aktiivisuusrannekkeeni Garminin Vivofit nro 1 tuli viikko sitten tiensä päähän minun käytössäni. Olin siihen erittäin tyytyväinen, mutta jo oli aika siirtyä eteenpäin! Vaihdoin kuvia varten uuden rannekkeen, koska tuo vanha putsauksesta huolimatta oli todella törkyinen. Oikeastaan ihan hauskaa näyttää teille kuinka suuri ero on uuden vaihdettavan rannekeosan ja vajaan vuoden käytössä olleen välillä, hyh! Tuo vanha silikoninen ranneke alkoi myös murtumaan käteen ja välillä jäi iho vähän nipistyksiin itse laiteosan ja rannekeosan välille. Tämä oikeastaan vasta herätti minut ja siinä kohti kun tajusin kuinka rikki tuo ranneke on ja suuren vertailun jälkeen päätin siirtyä eteenpäin.




Toiveitani uuden rannekkeen suhteen olivat valollinen näyttö ja jonkinlaiset ääni/värinä merkit. Vanha vivofit sai liikkumaan enemmän, mutta pelkät punaiset palkit eivät minulle riittäneet. En tuijotellut rannekettani tarpeeksi ja varsinkin pimeässä oli aivan mahdotonta koettaa katsoa kelloa, kun näyttö oli aivan musta. Olen kuitenkin pitänyt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta puhelin- ja tietokonesovelluksesta, joka Garminilla on. Päätin siis pysyä tutussa ja turvallisessa, mutta vertailin kyllä hyvän tovin ennen tilaamista, Garminin vivofit 2 todettiin parhaaksi monessakin youtube arvostelussa. Kun oikeasti ihan kelvollinen tarjous tuli kohdalle niin tilasin, tällä kertaa en halunnut värillistä (ymmärrätte varmaan).

Ensimmäinen aivan huippu juttu on rannekkeen muotoilu! Ensinnäkin toisin kuin turkoosissa vanhassa rannekkeessani niin tässä mustassa on erilainen koneen kiinnityssysteemi ja samanlaiset murtumat kuin ensimmäisessä on tällä tapaa ehkäisty. Toisena on itse kiinnittäminen ranteeseen, uudessa on paina ja käännä systeemi, joka on huomattavasti napakampi ja tukevampi kuin ensimmäisessä. Lisäksi uuden rannekkeen muotoilu on mukavampi ainakin omaan käteeni. Musta oli minulle sopiva valinta värinä ja jos innostunkin väreistä niin lisärannekkeita on tilattavissa kumpaankin malliin. (olisi muuten ollut kiva tietää ensimmäisen rannekkeen kanssa, ei tullut mieleenikään missään vaiheessa!)





Aika mukavia uudistuksia on tullut muuhunkin kuin rannekkeen tuntumaan. Kuten aiemmin mainitsin on näyttö valaistu, aivan huippu homma! Lisäksi mitä viime rannekkeessa kaipasin todella paljon, uudessa voi aktivoida urheilumoden päälle, jolloin tulee sekuntikello ja esim. kävelylle lähdettäessä ei tarvitse mitään muita härveleitä / puhelin appejä laittaa päälle. Ainoa miinus tuosta tulee gps:n puutteesta, kilometrit ovat viitteellisiä ja ainakin muutaman kokeilun perusteella hieman vajaita. Tämän voisi kuitenkin saada tarkemmaksi säätämällä omien askelten pituudet. Kuitenkin on kiva kun kävelyn jälkeen se tallentuu automaattisesti Garminin palveluun ja sieltä näkee mm. keston, askelten määrän suorituksen aikana ja jos sykevyö on ollut päällä niin sykkeet. Uusi ranneke myös päivittelee itse tietoja palveluun, joka on mielestäni ihan kiva juttu.




Uudessa ei tarvitse välttämättä myöskään painaa unimodea päälle, vaan unen seuranta tapahtuu automaattisesti. (huom. illalla voi myös painaa sleep moden päälle, joka takaa sen ettei aamulla ranneke ala piippailemaan siihen aikaan kun punaisia pykäliä alkaa tulla, kun on nukkunut pidempään mitä on asettanut uniajoiksi sovellukseen). Tästä päästäänkin omaan lempijuttuuni eli tämän rannekkeen piippailu. Ääni ei ole ärsyttävä, tai kova, kuulostaa oikeastaan siltä että tamagotchi olisi jäänyt ruokkimatta tai kaipaisi huomiota. Äänimerkki tulee kun on ollut tunnin paikallaan ja kahteen tuntiin saakka vartin välein. Kun on saanut palkit pois kuuluu myös äänimerkki, samoin kun eri tavoitteiden saavuttamisesta. Tämä on todella hyvä uudistus, mutta tottakai senkin saa pois päältä.





Kuten ensimmäisessäkin versiossa niin tässäkin on vuoden kestävä paristo. Tämä on myös yksi suurimmista vaikuttajista rannekettani valitessa. Kaiken kaikkiaan tykkään kovasti aktiivisuusrannekkeestani! Niin ja hei, minulla ei ole vieläkään yhtään kavereita Garminin connect palvelussa, käykää ihmeessä lisäilemässä Lemmitar jos löydytte sieltä! :)


Löytyykö teiltä aktiivisuusrannekkeita?

4 kommenttia

  1. Itse olen Endomondossa: https://www.endomondo.com/profile/2306172
    Ja motivoin itseäni: https://zombiesrungame.com/
    Lähdetkö miun kanssa kävelemään ja hölkkäämään zombeja karkuun joku päivä? ;3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä päivää odotellessa kun pääsee taas hölkkäilemään! Mulla on se etten halua ottaa lenkille puhelinta mukaan, mukavempi ilman (ellen mene yksin ja halua kuunnella musiikkia). Sellainen juoksuvyö olisi kyllä kätevä mihin saisi kaikki romppeet avaimia myöten ja se istuisi mukavasti ilman että kaikki hakkaisivat, kuten takin taskussa tuppaavat tekemään :)

      Poista
    2. Mie kannan ihan kädessä vain kaijutinta ja piän taskussa luuria :D Kun mie kuitenkin enemmän vain menen pitämään hauskaa ja ulkoilen siinä oheella xD Käytiin viimeksi Otson kanssa lenkillä ja sovittiin aina, että kumpi "kantaa" mitäkin loottitavaraa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥