DIY meikinpoistolaput

misellivesi itse tehty diy meikinpoistolappu vanulappu ekologinen


Meikinpoistolaput on helppo ja nopea tehdä itse! Luonnonkosmetiikan ryhmässä facebookissa oli keskustelua millä ihmiset poistavat meikit. Laiskana olen tykännyt vanulapuista, joita saa reiluna Pirkalta (kirjoittelin niistä kesällä ja postaus löytyy täältä). Kuitenkin huono omatunto alkoi soimaan vanulapuista, kun ihmiset muistuttelivat niiden epäekologisuudesta. Onhan se totta, että kerran käytettävä luonnonvaran tuote ei ole kauhean kannattava ja se on myös turhaa roskaamista.

Töissä asiaa pohdin ja päätin tehdä ensin froteepyyhkeistä meikinpoistolappuja. Kuitenkin pohtiessani asiaa tarkemmin totesin, että ensinnäkin leikatun froteen reuna on pakko huolitella ja toisekseen sen pinta on hieman kuoriva. Monet tykkäsivät käyttää musliiniliinaa meikinpoistossa, mutta oma ihoni ei pidä siitä ollenkaan vaan se kuorii ihoani liikaa niin että kirvelee. Halusin meikinpoistolapuistani pehmeitä ja helliä silmämeikin poistoon, silmänympärysiho on kuitenkin todella arka alue. Pohtiessani asiaa keksin laittaa vanulapun kummallekin puolelle todella kulunutta ohutta lakanaa, joka on valmiiksi jo pehmoista!


misellivesi itse tehty diy meikinpoistolappu vanulappu ekologinen

DIY MEIKINPOISTOLAPUT

Tarvitset: kuluneen lakanan tai pussilakanan, (froteepyyhkeen) sakset, ompelukoneen, haluamasi väristä ompelulankaa, mukin ja lyijykynän. 

Ohje: Ensin leikkasin reilun kokoisia neliöitä (hieman kahvimukin pohjaa suurempia) sekä froteesta että lakanasta. Sen jälkeen laitoin kahden lakananpalan väliin froteen ja laitoin mukin ympyränmalliksi päälle ja piirsin ääriviivat lyijykynällä. Otin mukin pois, ompelin koneella suoralla ympyrän mallin mukaisesti, leikkasin reunat, huolittelin reunan siksakilla, leikkasin narunpätkät pois ja valmista! Näiden ei tarvitse olla maailman kauneimpia, omalla kohdallani valkoinen lanka oli kadonnut ja omistin vain mustaa. Jos omistaisin useampia eri värisiä lankoja olisin tehnyt pinkillä tai muulla kivalla värillä. 




Lappujen ei tarvitse olla valkoisia, ensi kerralla voisin käyttää vanhaa kaunista kulunutta pussilakanaa. Testasin käytössä miselliveden kanssa ja hyvin toimii! Tein myös yhden neliön mallisen kokeilu mielessä ja myös yhden ihan froteelapun huolitteluineen, katsotaan mikä näistä muodostuu pidemmällä käytöllä suosikikseni :) Nämä ovat monikäyttöisiä ja helppo heittää pesukoneeseen käytön jälkeen, joten luvassa on toivottavasti hyvin monta käyttökertaa. Suosittelen pesemään nämä pesukoneessa 60 asteessa, että puhdistuisivat kunnolla. Näistä tuli ihanan pehmeitä ja kun tein reilumman märään kerralla niin ei lopukkaan heti vaikkei pyykinpesukone heti pyörisikään! 




VUODEN KÄYTTÖKOKEMUKSET:

Näitä jo reilun vuoden käyttäneenä voin hieman kertoa kokemuksista lappujen parissa. Yllättäen parhaiten on toiminut neljä kerrosta ohutta lakanakangasta päällekkäin, toisena tulee frotee täytteinen kestolappu lakana pinnalla. Pelkkä frotee on liian karhea kuten arvelinkin ja kokeilemani muut materiaalit farkku, puuvillakangas ja flanelli eivät toimineet useammalla käyttökerralla: farkku oli liian kovaa, puuvillainenkin raapi hieman liikaa ja flanellinen lappu taas ei kestänyt käyttöä kuin pari kertaa hyvänä.

Vanhimpia lappuja olen käyttänyt minulle harvinaisemman silmämeikin poistoon ja kun kunto on tarpeeksi rujo niin pistän pois. Kuitenkin käyttökertoja per lappu tulee helposti kymmeniä. Varsinkin 4x lakana lapun pinta on todella mukava, ihanan pehmeä ja sitä suosittelisinkin ensikertalaiselle. Toki käyttämäni kangas oli todella ohutta, joten paksummalla kankaalla voi kolmekin kerrosta riittää. Vaikka nämä alunperin tein meikinpoistoa varten niin pääasiassa käytän näitä kasvoveden kanssa, sillä näiden pehmeys on vienyt mukanaan. Käytön välissä kerään näitä pesupussiin ja pesen 60 asteen pyykin joukossa.

Näitä tuli pyöräytettyä toinen iso erä saumurin kanssa, mutta ihan yhtä hyvin toimii myös ompelukoneella tehtynä. Ompelukoneella kannattaa vain olla tarkkana, että kaikki pinnat ovat päällekkäin tasaisesti, ettei mikään kerros jää elämään sisälle irtonaisena. Kuitenkin tekeminen on helppoa ja kun tekee kerralla paljon niin näitä ei tarvitse ihan heti tehdä lisää. Antaisin näille siis erittäin lämpimän suosituksen!


Oletko tehnyt kestolappuja itse?

4 kommenttia

  1. Kätevä kikka!
    Ompelukoneella näitä saa tehtyä kätevästi mutta kuvittelen vain miten ihanan yksinkertaista tää olis saumurilla! :) Ihan hauska voisi olla tosiaan tehdä värikkäitäkin lappuja vanhoista pussilakanoista/tyynynliinoista, jolloin ei haittaisi ihan niin paljon jos jotku tahrat ei lähtisi pesukoneessa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota saumuria en osannut edes ajatella, sillä tuo olisi kyllä ihan mielettömän helppoa! :) Olen alkanut jo himoitsemaan erästä todella vanhaa kulunuttua pussilakanaa tätä hommaa varten, ei oikein voi enää käyttää käyttötarkoituksessaan kun alkaa repeilemään niin pahasti :D

      Poista
  2. Jeeeee, kiitos tästä ohjeesta! Mäkin olen pitkään suunnitellut tekeväni tällaisia, mutten oikein tiennyt mistä ne kannattaisi tehdä.. En myöskään halua froteisia koska se on liian karhea silmämeikinpoistoon mun mielestä, mutta täähän on ihan täydellinen kikka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilussa niin pelkät froteiset kuin tuo pehmystetty versio toimivat hyvin. Frotee jota käytin oli sen verran laadukasta ja ei ollenkaan karheaa , mun herkät silmät ei kärsiny siitä onneksi :D Sitten vaan ompelukone (tai saumuri!) laulamaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥