Enemmän rakkautta itselleni

luonnonkosmetiikka acorelle hajuvesi parfyymi deliciousluonnonkosmetiikka acorelle hajuvesi parfyymi delicious

Tämä viikonloppu on kulunut kauheaa vauhtia. Muutaman tunnin päästä lähden jo yövuoroon, eli virallisesti koen flunssan voitetuksi (ainakin toistaiseksi). Perjantaina tein jo aamuvuoron, mutta olo oli kieltämättä vielä aika hirveä ja olin todella kiitollinen että tajusin olla kotona tarpeeksi pitkään. Perjantaina oli myös kauan odottamani ekokampaajalla käynti ja kerron siitä teille ensi viikolla kunnolla, kunhan saan otettua hiuksista kunnon kuvat! Yllättävän paljon lähti ja en ole koskaan rakastanut hiuksiani näin paljoa, itsetunto kasvoi kohinalla ja olo keveni. Se on aika hyvin muutaman tunnin hemmottelulta! Jos lopputulos kiinnostaa niin voit käydä kurkkaamassa sen etukäteen jo instagramin puolelta :)

Vietimme lauantain työkaverin kanssa messuilla ja sieltä löytyi myös muutama muu ihminen. Vaikka I love me -messuilla on tullut käytyä useampaankin otteeseen ennen saati monilla muilla, oli täällä ehdottomasti eniten ihmisiä koskaan. Ihmisiä oli ryysikseen asti oikeastaan aivan joka paikassa ja myönnän osan ajasta olleen hieman tuskaista tämän takia. Messuille mennessä kannattaa aina varata mukaan pitkiä hermoja jonotukseen ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin. Olin todella iloinen, miten hyvinvointi ja luonnonkosmetiikka vetivät ihmisiä puoleensa. Kontrasti kosmetiikan ja luonnonkosmetiikan alueilla tosin oli aivan valtava ja olen iloinen, että olen löytänyt sen luonnollisemman maailman. 

luonnonkosmetiikka acorelle hajuvesi parfyymi delicious hurraw vegaani

Vaikka olin varautunut paljon suurempaan ostohysteriaan kohdallani pääsin aika vähällä ja löysin oikeastaan vain juuri niitä asioita mitä lähdin etsimäänkin; ripsiväriä, hajuveden sekä muutaman levyn ihanaa suklaata, törkeän hyvää The Ginger Peoplen Bottoms Up -inkivääriolutta sekä lisää huulirasvoja nyt kasvavalle tarpeelle. Järkkäriä kannoin turhaan mukana, kuten vähän etukäteen pelkäsinkin. Ei siellä ryysiksessä oikein voinut kuvailla, saati sitten jututtaa ihmisiä. Messuilla sai jälleen törkeän hyvää syötävää, maistelin tolkuttoman paljon ihania suklaita ja vegaanisia tuotteita, nälkä ei todellakaan jäänyt, vaikka sitä etukäteen hieman pelkäsinkin. Illalla kotona olin todella tyytyväinen päivään ja uni tuli illalla erittäin nopeasti, vaikka tarkoitus olikin valvoa pidempään :)

Rentouttavaa iltaa teille kaikille ja energiaa alkavaan viikkoonne 

Kävitkö sinä messuilla tänä vuonna? 

2 kommenttia

  1. Messuruuhkassa kiertely on kyllä tosi väsyttävää, tai siis sen huomaa sitten kotona varsinkin. :) Kiva että löysit tarpeellisia ja ihania juttuja! Parfyyminkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tuo minun sanavalintani hajuvesi ihan kauhean kuuloinen tuon parfyymin rinnalla, taidan jatkossa suosiolla käyttää sitä :D Yllättävän rankkaa hommaa tuo oli, varsinkin kun kenkävalinta ei ihan osunut nappiin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥