Kyllä, vähemmän on enemmän

less is more


Mitä jos vähän olisikin paljon? Ikävöin rauhallisia hetkiä ja sitä kun ei ollut kiire mihinkään eli lapsuutta. Päivän aikana täytyi päättää vain minkälainen paita olisi kiva ja syönkö aamupalaksi vanukkaan vai muroja. Ajattelin silloin aikuisuuden olevan varmasti todella makeeta ja siistiä, silloin voisi tehdä aivan mitä tahansa itse haluaa ja töiden tekeminen on varmasti hauskaa. Myönnän, edelleen pidän kyllä töiden tekemisestä ja periaatteessa voin tehdä mitä haluan; mutta samalla pitää tehdä tuhat muutakin asiaa ja asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja tehdä valintoja. Ja sitten on niitä päiviä, kun ei ole tiedossa muuta kuin tiukkaa puurtamista ja ärtymistä, ja juuri niinä päivinä jääkaappi lakkaa toimimasta ja pyykinpesukone jää jumiin ja liukastut koiranpaskaan oikaistessasi kiireellä nurmikon kautta.

Aikuisena ei kukaan tee asioita puolestasi (ellet asu kotona vanhempien helmassa loppu ikääsi) ja raha ei tule nenän eteen automaattisesti. Aikuisena pitää myös kantaa vastuuta niin itsestään kuin myöhemmin muistakin. Ei tämä niin hienoa ole kuin mitä kuvittelin lapsena ja mikä pahinta, aika menee todella nopeasti, aivan liian nopeasti ja se jos mikä on pelottavaa. Täytyy osata nauttia niistä hetkistä silloin kun ne ovat, eikä voivotella myöhemmin. Kuitenkin harvemmin sitä muistaa nauttia, vaan aivot käyvät ylikierroksilla ja sitä miettii mitä muuta tehtävää vielä oli jäljellä. Viikonloput ovat ohi minuteissa, työpäivät puolestaan tunneissa (silloin aika ei juokse muuta kuin pakoon) ja yö taas sekunneissa, jokainen aamu kohti viikonloppua mentäessä on tuskaisempi. 

Sitten on niitä pieniä asiota mistä nauttii enemmän kuin koskaan ennen; pirun hyvä vegaaninen valkosuklaa, sitä kalliimpaa parempaa kahvia (vaikka usein se viimeinen kuppi on vähän palanut), eettinen ja ekologinen hammasharja, hemmottelua hiuksille arvokkaampien hiustenhoitotuotteiden muodossa tai juuri sellainen tietokone mitä itse haluaa. Aion myös repäistä ja mennä leikkauttamaan hiukseni, kunhan se työllä tehty palkka tulee perjantaina. Olen jopa niin villi, että menen kokeilemaan täysin uutta tapaa leikata hiukseni nimittäin energialeikkausta. Toivottavasti se toisi energiaa myös näihin viikonlopun jälkeisiin tunnelmiin! ;)


less is more


Niin ja vähemmän on enemmän niin hiustenhoitotuotteissa kuin muutenkin; panostan mielummin nykyään laatuun ja oikeasti omalla kohdalla toimiviin tuotteisiin, kuten kuvissakin vilahtelevaan Less is Moren Tangerine Curl Balmiin. Se on hiuksiin jätettävä hoitoaine joka myös suojaa hiuksia tehokkaasti lämmöltä. Aluksi tuli tätä laitettua aivan liikaa, mutta kuten merkkikin sanoo; vähemmän  on enemmän ja siinä se ratkaiseva tekijä kohdallani olikin. Jos tällä läträä niin varmasti saa rasvaisen tuntuiset hiukset ja pahan mielen, mutta kun annostelun oppii on tuote mainio! Nyt kiharani voimistuvat ja ei tarvitse pelätä hiuksien täysin tuhoutuvat föönatessa (ennen en laittanut mitään hiuksiin kuivatessani niitä, hups). Tämän tuoksu on mahtavan sitruksinen ja omalla tavallaan herättää aistini ja tuo energiaa päivään. 

Kevyt hiuksiin jätettävä hoitoaine, joka on ihanteellinen kiharoille hiuksille. Tuo hiuksiin kammattavuutta, kiiltoa ja tuuheutta. Kiharat kiertyvät kauniisti ja ovat joustavat. Suojaa hiuksia haaroittumiselta ja kuumuudelta. Aloe vera kosteuttaa hiuksia tehokkaasti ja sitruunamelissauute  rauhoittaa hiuspohjaa. Sisilialainen eteerinen mandariiniöljy  nostaa mielialaa. Hoitoaine suojaa hiuksia kuumien rautojen ja föönauksen kuivattavalta ja vaurioittavalta vaikutukselta.

Tämä tuote kuuluu niihin, joilla hemmottelen itseäni ja hiuksiani. Vastaisuudessakin tulen merkkiä kokeilemaan, vaikka tuotteet tuntuvatkin aika arvokkaille. 

affiliatelinkki

2 kommenttia

  1. I make myself rich by making my wants few.
    ― Henry David Thoreau
    Tämä tuli kirjoituksestasi mieleen, ja olen ihan samaa mieltä. Ainakin oma elämäni tuntuu mukavammalta kun olen alkanut enemmän kiinnittää huomiota siihen miksi oikeastaan haluan jotain (oli se sitten tavaraa tai kokemusta). Vaikka kiire välillä yllättääkin, niin ainakin osa epäollennaisuuksista on karsiutunut pois aikaa tai rahaa viemästä.
    Ja ne pienet ilot... Ah, mun lemppareita :) Kiireessä ne tosiaan jää helposti huomaamatta, mutta pyrin jos nyt ei päivittäin niin melkein rauhoittamaan edes pienen hetken sille että voi nauttia vaikka auringonpaisteesta lehtien lomitse, teekupillisen hyvää kirjaa lukien tms. On osoittautunut yllättävän tärkeäksi jaksamisen kannalta silloin kun tulee vastoinkäymisiä.
    Kiva postaus hyvästä aiheesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein mulla menee haluaminen ja tarvitseminen sekaisin niin typerältä kuin se kuulostaakin. Kauniit asiat taitavat olla tällä hetkellä mun heikkous ;) Pienistä asioista nauttiminen korostuu vuosi vuodelta enemmän, voin kuvitella mitä se on sitten joskus jos ja kun on lapsia! Kiitos kauniista kommentistasi Cerisier! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥