Onnellisuus on hetkittäistä


Tänään koin aamulla oivalluksen; ihminen ei voi olla koko aikaa onnellinen, vaan onnellisuus on pikemminkin hetkittäistä, pieniä asioita ja tunteita. Väitän ettei ilman tietynlaista valaistumista kukaan voi olla aina onnellinen ja näin ei mielestäni kuulukaan olla. Parasta on ne pienet hetket ja oivallukset siitä että nyt on onnellinen. Koen onnellisuuden tunteen tulevan hetkistä kun heittäytyy ja sulkee kaiken ylimääräisen pois ja vain on. Materia tekee toiset onnelliseksi ja se kestää joko pienen hetken tai pidempääkin. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa olla onnellinen, kunhan se ei vahingoita muita. Minut tekee onnelliseksi appelsiinikreemipatukka Vegekaupasta, käytettynä ostettu takki, unelmoiminen ja sängyssä loikoilu hyvän kirjan parissa.

Viime aikoina minut on erityisesti tehnyt onnelliseksi se kun Tiikeri jaksaa taas hyppiä mahansa kanssa leikkiessä kunnon ilmaloikkia (aika pitkään oli tauko ettei kunnolla hyppinyt kun tuota elopainoa oli kertynyt), energialeikatut lyhyimmät hiukset ikinä, hitaat aamut rakkaan kanssa, syvälliset keskustelut, kikattelu ja vain yksinkertaisesti asennoitumalla ikäviinkin asioihin positiivisesti. Elämä on täynnä pieniä kauniita asioita, pitää vain osata olla niiden tasolla, pysähtyä ja nauttia.

xoxo

6 kommenttia

  1. Ihana postaus, ihania ajatuksia ja ihana tukka <3

    Minä olen ajatellut onnellisuuden niin, että se on sellainen melko pysyvä olotila, jonka sisälle kuitenkin mahtuvat kaikenlaiset tunteet. Siis myös ne negatiiviset tunteet ja huonot päivät. Muutama huono päivä ei estä sitä ettei kaikenkaikkiaan voisi kuitenkin olla onnellinen.

    Ihania asioita luettelit, mitkä tekevät sinut onnelliseksi! Tuntuu, että usein juuri ne "pienimmät ja arkisimmat" jutut tuovat eniten onnellisuutta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kauheasti Susanna jälleen kerran <3

      Sinun näkökantasi on kanssa todella hyvä, ja näinhän se on myöskin! Onnellisuus ja onni ovat kuitenkin niin monimutkaisia asioita. Ehkä näen sen hieman myös siten, että jos olisi aina onnellinen niin ei ehkä huomaisi niitä pieniä asioita ja osaisi arvostaa niitä. Näitä voisi pohtia ties kuinka paljon ja eri kanteilta :)

      Poista
  2. Tosi hyvä kirjoitus! Mä koen toisinaan, että onnellisuus on sellainen jatkuva pakahtumisen tunne rinnassa. Mä olen onnellinen, kun saan juoda kupposen teetä ystävän kanssa, käyn taidemuseossa, katselen tuntemattomien ihmisten käyskentelyä ja kun saan viettää aikaa mun oman vuorotyöläisen kanssa. Pieniä asioita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo pakahtumisen tunne on ehkä hienointa maailmassa! Ne on niitä pieniä asioita, joita ei välttämättä muista aina arvostaa ja tiettyinä hetkinä sen vain tajuaa miten hienoa elämä on. Kiitos Iida <3

      Poista
  3. Mieletön väri tuossa sun tukassa! Onnellisuuden tunne on parasta. Pieni ikävä sitä kohtaan tekee välillä hyvää. Voi oppia ja oivaltaa uusia asioita. Ehkä jopa kehittyä ajattelussa.:) Kivaa pohdintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! :) Henna näyttää auringon valossa erityisen kivalle, vaikka muuten on mennyt aika tummaksi ja haluaisin taas vaaleampaan suuntaan, mutta vaikeaa se on ilman pois kasvattamista. Olen muuten todella samaa mieltä ajatuksistasi onnellisuudesta, hyviä ajatuksia sinulta!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥