Kiitollisuuspäiväkirja

vihko minttu pilot friction tussi rosa vihreä innostus suomalainen kirjakauppa


Kirjoitan todella paljon vihkoihin ja paperille. En ole toistaiseksi oppinut käyttämään erilaisia muistiinpano sovelluksia, vaan kynä ja paperi ovat minulla käytössä jokaisena päivänä viikossa. Opiskellessa opin parhaiten kirjoittamalla itse muistiinpanoja ja kun välineet on kunnossa on opiskelukin mukavempaa. Suunnittelen paperille paljon blogijuttuja, teen erilaisia To Do -listoja ja rakastan sekalaisia vihkoja, jotka voi täyttää kaikella mahdollisella piirustuksista muistutuksiin ja inspiraation lähteisiin. Tätä olen tehnyt aina ja jos mietin niin juuret tälle löytyy jo ala-asteelta. Kaverivihkot olivat silloin pop ja niitä vaihdeltiin yhden tai useamman kaverin kanssa. Yläastella puolestaan kirjoittelimme yhden ystävän kanssa omatekemien biisien sanoja yhteiseen vihkoon. Nyt kun näitä kumpiakin lueskelee ei voi kuin pidättää naurua miten hupsuja sitä on oltu. Tärkeintä lienee kuitenkin ne mieleen palaavat muistot.

Usein vihkon täyttyessä säästän sen, sillä vanhoihin juttuihin on kiva palata myöhemmin. Myös alkuun tulee innostuttua uudesta vihkosta ja sen käyttötarkoituksesta (liikunta- tai ravitsemuspäiväkirja, ruokaohjeita etc.) kunnes ne vain jäävät unholaan kaapin pohjalle. Tosin faktahan se on ettei mikään inspiroi niin paljon kuin uusi tyhjä vihko, sillä sellaisen kanssa on mahdollisuudet vaikka mihin! Luin vähän aikaa sitten Kiia Innanmaan blogista seitsemän tapaa käyttää tyhjää vihkoa ja jotenkin kiitollisuuspäiväkirja jäi mieleeni. Kävin vähän aikaa sitten pyörähtämässä Suomalaisessa Kirjakaupassa ja bongasin sieltä nämä ihanat mintunvihreät Bigson  Boxin vihkot joista toinen löysi tarkoituksensa kitollisuuspäiväkirjana ja se onkin nyt lähtenyt hyvin käyntiin! Bigsonin vihoissa on käytettyä kierrätyspahvia, vihkot ovat täysin valkoisia joten ne sopivat myös hyvin piirtämiseen ja näitä löytyy todella herkullisissa sävyissä mintun lisäksi myös tummana turkoosina sekä vadelmana. Samalta merkiltä löytyy myös ihania kansioita ja erilaisia toimistotarvikkeita, kannattaa käydä kurkkimassa sillä nuo pintamateriaalit olivat oikeasti aika kivoja.


vihko minttu pilot friction tussi rosa vihreä innostus suomalainen kirjakauppa


Toinen joka minua innostaa kirjoittamaan on kunnolliset kirjoitusvälineet. Ihastuin vuosi sitten ikihyväksi Pilot Frixion merkin mustekyniin sen vuoksi, että musteen voi pyyhkiä kynän toisella päällä pois ja se muuttuu pysyväksi vasta kahden vuoden kuluttua. Siitä lähtien kuulakärkikynät ovat siirtyneet näiden tieltä. Kyniin on saatavilla myös täytepatruunoita, eli vaikka hinta voi yhdestä kynästä tuntua kerralla kovalta on käyttöikä kuitenkin pitkä. Hihkuin myös innostuksesta kun löysin samalta merkiltä pyyhittäviä yliviivaustusseja! Ostin kuvassakin näkyvistä pastellinsävyisistä kynistä mintun ja vaaleanpunaisen kokeiluun ja nuo ovat olleet yhtä hyviä kuin mustekynätkin. Myös Stabilon yliviivaustussit niin neljän kuin kuudenkin kappaleen pastellinsävyisissä paketeissa kiinnostivat.  Tällä kertaa pyyhittävät pilot fixorit voittivat, mutta ovat nuo stabilotkin aika söpöjä. Pakko kai myöntää että kevään myötä on minuun iskenut ihastuminen ensimmäistä kertaa ikinä pastellisävyihin ja voi olla, että niitä tullaan blogissa enemmänkin näkemään! 


Ja hei, mitä tykkäätte vihdoin lisäämästäni bannerista?

mainoslinkki

6 kommenttia

  1. Tykkään tosi paljon uudesta bannerista! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Larissa! :) Tiedätkö mua pelotti tuo fontti alkuun ihan hirveästi ja meinasin laittaa ensin eri fontilla, mutta onneksi Kalle totesi että tuo on tarpeeksi persoonallinen. Nyt alkaa pelko hälvenemään kun tuohon tottuu. Pitkään tulikin mentyä ilman banneria kun mikään ei tuntunut omalta.

      Poista
  2. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on niin palkitsevaa <3 Tunnustaudun samanlaiseksi kirjoitus- ja vihkofriikiksi, kirjoitan kaikenlaista aina ylös ja vihkoja löytyy vaikka mistä eri aiheista! Jostain syystä opinkin paljon paremmin käsin kirjoittamalla kuin koneella näpyttämällä. Ja jotenkin niissä vihoissa, lapuissa, kynissä ja kiireisessä käsialassa on "sitä jotain", tunnelmaa <3 Banneri on kaunis ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en ole ainoa vihkojen keräilijä, hih! :D Nimenomaan se oma tunnelmansa on aivan mieletön ja mielenkiintoista on myös se miten käsiala muovautuu vuosien myötä enemmän ja enemmän omanlaisekseen. Kiitos Susanna ja ihanaa pääsiäistä <3

      Poista
  3. Ihana uusi banneri, niin keväinen ja raikas! Tuo kiitollisuuspäiväkirjahomma kiinnostaa muakin valtavasti, mutta olen niin huono keskittymään, etten usko, että sitä tulisi täytettyä viikkoa enempää. Täytyy kuitenkin laittaa korvan taakse, jos vaikka kesällä taas innostuisi koristelemaan, kirjoittamaan ja asettelemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä jos laittaisit kerran viikossa puhelimeen muistutuksen kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisesta? Kerrallahan voi kuitenkin kirjoittaa kaikkia pieniä asioita mitä viikon aikana on mieleen tullut, vaikka yleensä jos en kirjoita heti niin unohtuu :D Aloitin eilen myös BuJo:n ja nimenomaan se mahdollisuuksien määrä ja luovuuden irti päästäminen inspiroi siinä eniten. Kiitos Iida kommentistasi ja hyvää pääsiäistä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥