Katsaus alkuvuoteen ja tulevaisuuden haaveita

Heippa taas! 

Viime viikon vietin onnellisesti lomaillen kotopuolessa ja nyt olen taas takaisin koneen äärellä. Viikko vähällä somella ja ilman blogeja tai bloggaamista teki hyvää, nyt on pää ja luonnokset täynnä uusia ideoita! Haluan tässä kohti ennen syksyn starttaamista ottaa pienen katsauksen millainen vuosi on ollut tähän mennessä ja mitä olisi vielä tulossa ja haaveissa niin blogin suhteen kuin muutenkin. 



TAMMIKUU

Tammikuussa starttasin vuoden käymällä ensimmäistä kertaa ulkomailla lentokoneella. Kohteenamme oli ihana Berliini, jossa vietimme pidennetyn viikonlopun. Sieltä tuli tietenkin hamstrattua luonnonkosmetiikkaa kauheat määrät! Tästä alkoi kauhea matkakuume ja toisin kuin pelkäsin oli ensimmäinen lentoni todella helppo. Ei pidä unohtaa myöskään niitä hirveitä pakkasia mitä tammikuussa oli, silloin mieltä lämmitti helppo kasvissosekeitto ja ihanan  rapeat sekä helpot sämpylät! Ehkä oma suosikkipostaukseni oli kuitenkin vegaanisista luonnonkosmetiikan hammastahnoista, sillä näitä hyviä sai metsästää jonkin aikaa.



HELMIKUU

Helmikuussa puolestaan starttasin Helmet -kirjastojen lukuhaasteen, jonka tarkoitus on ollut herätellä vanhaa rakasta harrastusta taas uudelleen. Tässä kohti innostus on muuten vain kasvanut ja haasteen etenemistä voit seurata täältä. Tutustuin myös Bette Boxin Green Boxiin ja olinkin aika innoissani kun vihdoin tuli vegaaninen (luonnon)kosmetiikkaboksi myös Suomeen. Jatkoa ei ole vielä tuon kertaluontoisen boksin jälkeen kuulunut, mutta toivottavasti näitä tulee vielä lisää! Pohdin minkälainen olen itse bloggaajana, kurkistimme mitä kaikkea kannan aina laukussani mukana  ja löysin arkeen ihania luksus tuotteita. Kaiken kaikkiaan odotin vain kevään tuloa ja haaveilin uusista matkoista.



MAALISKUU

Maaliskuussa pohdin yksin olemisen taitoa, jossa olen kehittynyt entisestään. Tutustuimme kotimaiseen Kädenjälki Designeen, koin kauhukokemuksen kasvonaamion kanssa ja testasin ihania kosteuttavia tuotteita herkälle iholleni. Innostuin Yosan Greek Style jugurtista ja tein pitkän listan ideoiksi mitä tänään voisi syödä.  Jos en ihan väärin muista alkoi maaliskuun loppupuolella myös pitkä sairauslomani, joka on kestänyt tähän päivään saakka ja tulee todennäköisimmin kestämään vielä pitkään. Tämä on vaikuttanut todella paljon jo ihan pelkkään arkeen ja ilman blogeja voisi olla henkinenkin puoli paljon heikommalla tasolla. Kiitos siis siitä kun olette mukana matkassani!



HUHTIKUU

Huhtikuu alkoi suolasaippuoiden merkeissä, sillä meidän taloudessa myös Kalle on niihin tykästynyt ja pitihän myös miehen mielipide ja suosikit tuoda ilmi. Ihastuin Booja Boojan tryffeleihin sekä Kolmen Kaverin vegaaniseen kookos-ananas jäätelöön ja meille saapui myös ensimmäinen vegoboxikin. Tuli turhauduttua omaan herkkyyteen, inspiroiduttua eri asioista sekä pohdin myös  #whomademyclothes viikolla vaatteiden eettisyyttä. Kuukauden yksi kohokohdista olivat supermessut, jossa kävin vierailemassa toista kertaa bloggaajana.


TOUKOKUU

Kevään loputtua ja kesän kynnyksellä tuli vietettyä viikonloppua Porissa ja kierreltyä myös sen seutua. Varsinkin Yyteri ja Kallo olivat todella kauniita kohteita, jossa piti käydä kesän aikana vielä uudestaankin. Sairaslomalla olen oppinut rutiinien tärkeyden ja minimalismi aiheisesta dokumentista sain todella hyviä oivalluksia joita on nyt ollut hyvä toteuttaa ja sulatella mielessä kun on aikaa. Löysin myös hyvän palashampoon hiuksille vegekaupasta ja vihdoin ja viimein pääsin maistelemaan Vegepanineja! Paljon oli ajatuksia mitä kaikkea kesällä tekisi, mutta tämän vammautuneen niskan kanssa haaveet jäivät vain suunnitelmiksi.



KESÄKUU

Kesäkuussa kirjoitin epävarmuudesta ja siitä miten sen kanssa voi oppia tulemaan toimeen. Supermessuilta mukaan saamani Linan hamampyyhkeet totesin erinomaisiksi ja ennen kaikkea todella monipuolisiksi, meillä niihin ihastui minun lisäkseni myös kissamme Tiikeri! Blogissa vaikutti tuolloin myös muutosten tuulet sillä siirryin kirjoittamaan luonnonkosmetiikasta Luonnonkaunis -blogiin. Kuitenkaan tämä ei ollut Turkoosien Unelmien loppu :)  Teimme yllätysreissun Lempäälään ja ihastelimme jälleen Suomen kaunista luontoa, löysin aamupuuroon vaihtelua ja kirjoitin vegaanisista uutuus tuotteista yllättävän suositun postauksen. 

HEINÄKUU

Heinäkuu oli osaltani paljon hiljaisempi blogin kanssa mitä olisin halunnut. Vaikka aluksi ajattelinkin etten blogeista mitään lomaa pidä niin silti se tuli vain vastaan ja teki hyvää. Ei blogit ja lukijat mihinkään karkaa, vaikka ei kokoaikaa sitä olisikaan päivittämässä. Muutenkin heinäkuu oli hiljaisempaa aikaa, ihmiset lomailivat ja saivat nauttia hetkittäin jopa auringon lämmöstä. Kirjoitin uudesta innostuksestani, 10 vinkkiä parempaan myyntiin kirpputorille ja kuinka aloitin valtavan urakan nimeltään project 333.


TULEVAISUUS

Tällä hetkellä kun mietin tulevaa loppuvuotta toivon vain, että niska rupeaisi jo helpottamaan tai saisi jotakin virallista diagnoosia ja päätöstä asioille. Kuitenkin mikäli merkit pitävät paikkaansa tullaan vielä jannaamaan paikallaan jonkin aikaa. Olen alkanut haaveilemaan yhä enemmän ja enemmän opiskelusta, mutta itse ala on vielä täysin pimennossa. Kuitenkin tuntuu siltä ettei nykyiselle työpaikalle ole paluuta rampana ja se kaivertaa välillä mieltä kovinkin. 

Vaikka nykyinen asuntomme onkin ihan huippu niin olen alkanut haaveilemaan vähän isommasta asunnosta ja mielellään rivitalossa. Ennen ensimmäisen yhteisen asuntomme ostoa haluaisin ensin nähdä millaista rivitalossa asuminen ylipäätänsäkin on! Aika näyttää mihin me tästä päädytään vai pysytäänkö vain tässä tutussa ja turvallisessa siihen asti, että Lumo nostaa vuokran hinnan liian korkealle. 




Tämän kuun lopulla meillä tulee Kallen kanssa viisi vuotta yhdessä (!!!)  ja syyskuussa taas vietetään minun 25v syntymäpäiviä. Parasta olisi jos pääsisi edes pienelle reissulle juhlistamaan näitä, mutta voi olla ettei siihen nyt vain ole mahdollisuutta. Kuitenkin näen loppuvuoden jotenkin paljon valoisampana ja minulla on kova luotto tulevaisuutta ajatellen, kyllä ne asiat järjestyvät!

Ja mitä blogiin tulee niin seuraavina kuukausina täällä tullaan kurkkaamaan miltä näyttää minun ensimmäinen Traveler's notebook,  suosittelen teille muutamaa huippu hyvää koukuttavaa kirjaa, katsotaan mitä kuuluu kotimme top 10 elintarvikkeisiin, pohdin naisellisuutta ja välillä käydään hieman ylikierroksillakin. Myös postaustoiveita otetaan vastaan!

Kiitos kun olet mukana matkassani ♥

6 kommenttia

  1. Toivotan ihania blogipäiviä ja mukavaa loppukesää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Eeva ja mukavaa viikonloppua! :) <3

      Poista
  2. Tämä oli ihana postaus, joskus tekee hyvää katsahtaa vähän taaksekin päin! Uskomatonta, että nyt on jo elokuu, alkuvuosi vierähti jotenkin ihan käsittämättömän nopeasti ja tuntuu ettei kesä ole vielä edes kunnolla alkanut.. Odotan jo innolla, että nähdään muutaman viikon päästä, tiedossa on varmasti mahtava päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi on kyllä mennyt ihmeellistä nopeutta, vaikka suurin osa siitä on jo kotona vietettyä aikaa. Toisaalta tämä on tehnyt hyvää, sitten taas odotan jo uusia haasteita. Eipä meillä taideta tänä(kään) vuonna heittää talviturkkia :'D

      Onneksi ei ole pitkä aika odottaa <3

      Poista
  3. Sun blogia on mukavaa seurata ja lukea. Kommentoinnin laiskuus vaan vaivaa minua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukavaa kuulla ja ennen kaikkea kiitos kun olet mukana matkassani! En minäkään aina jaksa niin aktiivisesti kommentoida, vähän kausittain :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥