Vegaanin aamupalakirja ja brunssi kahdelle



Hyviä keittokirjoja ei ole koskaan liikaa. En ole aamuihminen ja usein aamupalan virkaa toimittaa useampi kuppi kahvia. Kuitenkin tiedostan sen, että aamu ei lähde käyntiin kunnolla jos aamupalan jättää välistä. Sen takia olen yrittänyt panostaa kunnolliseen aamupalaan, välillä väkisinkin. Puuro on helppo ja hyvä, sitä pystyy muokkaamaan monilla eri tavoin ja viime aikoina olen kokeillut ystäväni suosituksesta kaurapuuron kaverina maapähkinävoita. Tuo yhdistelmä on ihan mielettömän hyvä ja kun sen kaveriksi laittaa itse tehtyä raparperi-vaniljahilloa saa mukaan myös kivaa kirpeyttä. Kannattaa kokeilla!

Suosin aamun ja iltapäivän välillä runsaampia brunsseja, jolloin kokoan pöytään erilaisia lämpimiä, kylmiä, makeita ja suolaisia juttuja, jotka korvaavat kätevästi myös lounaan. Erityisesti suolainen puoli on mieleeni, sillä en ole kovinkaan suuri makean ystävä ja panostankin suolaiseen aina eniten. Varsinkin viikonloppuisin on ihanaa mennä brunsseille tai vaihtoehtoisesti valmistaa sellainen itse kotona. Mikään ei ole parempaa kuin nauttia pitkän kaavan kautta ruuasta hyvässä seurassa!




Sain kustantajalta arvostelukappaleen Chocochili -blogin Elina Innasen ihanasta uutuudesta Vegaanin aamupalakirjasta. Rakastan sitä miltä uusi kirja tuoksuu ja sitä pientä jäykkyyttä, mikä siinä on kun ensimmäisenä avaa kannen. Tämän kirjan kanssa ensimmäinen selailu kerta oli pelkkää ihastuksesta huokailua ja heti aloin keräilemään muistikirjaan ohjeita, joita haluan päästä kokeilemaan. Otsikoksi valikoituikin brunssi, joten ei auttanut muu kuin käydä ohjeet lävitse, valita suosikit, käydä kaupassa ja alkaa aamulle väkertämään listaa mitä ja milloin kannattaisi tehdä. Pidimme brunssin keskellä viikkoa, sillä Kalle on usein lauantait töissä ja sunnuntai menee pitkään nukkuessa. Arjessa hitaasti nautittu brunssi oli todella luksusta ja seuraavan kerran tulikin nälkä vasta illalla. Menuumme näytti tältä:

Hitaan aamun brunssi Vegaanin aamupalakirjasta

Kahvismoothie s. 21
Alkoholiton nektariinibellini s. 31
Cashew-kookosrahka s. 65
Bagelit eli vesirinkelit s. 129

Lisäksi 
Oatlyn tuorejuustoa bagelien päälle
itsetehtyä vaniljaista raparperihilloa
oman sadon tomaatteja




Pistin etukäteen kahvismoothieta varten pakkaseen kylmäuutettua kahvia jääpaloiksi. Sen lisäksi liotin cashew-kookosrahkan pähkinät edellisenä aamuna ja illalla tein rahkan valmiiksi, että se ehtisi  aamuksi jähmettyä jääkaapissa. Nektariinibelliniä varten etsin nektariineja kissojen ja koirien kanssa. Jostakin syystä nektariineja oli todella huonosti tarjolla, vaikka kävin niitä kolmesta kaupasta etsimässä. Koomisesti sitten brunssin jälkeen käydessäni meidän pienessä K-marketissa niin siellähän olisi ollut tarjolla, vielä todella hyvän näköisiä ja sopivan kypsiä! 

Brunssipöydän täydellinen hitti olivat bagelit, niitä syötiin ensin lämpimänä sellaisenaan ja myöhemmin paahdettuna leivänpaahtimessa. Bagelien tekeminen oli  t o d e l l a  helppoa ja se yllättikin minut täysin. Siinä missä skonssit ovat ennen olleet meillä se juttu viikonloppuisin päihittivät bagelit ne ihan sata nolla. Ensikerralla teen taikinasta tuplat niin saamme nauttia bageleista pidemmän aikaa. Nyt ne muutamat mitä sain pakkaseen asti katosivat päivissä! 




Näistä brunssin ohjeista olen useampaankin otteeseen tehnyt cashew-kookosrahkaa ja kahvismoothieta, oikeastaan nämä kaikki brunssin tarjoilut olivat todella hyviä! Seuraavalle brunssille ajattelin kokeilla kirjan resepteistä maissipannukakkuja nektariini-avokadosalsalla ja myslimuffineja. Kirjan ohjeita kokeillessani olen todennut niiden olevan oikeasti helppoja: ainesosia ei tarvitse hakea erikoiskaupasta ja ennen kaikkea kirja inspiroi ja antaa vaihtoehtoja nirsollekin aamupalan syöjälle. Elina on jälleen tehnyt todella upeaa työtä! Tämä kirja tulikin heti jokapäiväiseen käyttöön Elinan edellisen Vegaanin keittiössä kirjan tapaan. Näistä kirjoista kummatkin sopivat erinomaisesti lahjaksi pukinkonttiin!


Kirja saatu arvostelukappaleena

8 kommenttia

  1. Näin runsaan hotelliaamupalan juuri nauttineena voin kompata, että aamiainen on ihaninta päivän aikaa. :D Itse en jaksa tehdä isoja aamiaisina kotona, mutta tosin monelle hotellille voisi olla hyötyä vaikka tästä kirjasta. ;) Mietin kyllä lahjaideaksi tätä kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt iski kateus, sillä olisi ihanaa päästä valmiiseen pöytään välillä (jos valikoima on hyvä). Tuossa on kyllä ideaa, osalla hotelleista alkaa olemaan jo todella kivat aamiaiset, mutta hyvin monella on vielä parannettavaa. Ongelma lienee siinä etteivät he tiedä miten parantaa tarjontaa ja kirjassa oli paljon hyviä helppoja ohjeita! Kiitos kommentistasi Eeva ja ihanaa alkanutta viikkoa :)

      Poista
  2. Tuota cashew-kookosrahkaa olen niin suunnitellut tekeväni, nam! Kirjassa on kyllä niin paljon hyvältä vaikuttavia ohjeita.

    Kauniit kuvat oot saanut otettua brunssiherkuista :) Mä oon jotenkin niin kangistunut puuroaamuihin, että välillä meinaa olla vaikea saada kasattua brunssia aikaiseksi vaan sitten huomaa jo syöneensä aamulla mahan täyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Voisin tuota rahkaa tehdä pian uuden annoksen, se katoaa jääkaapista todella nopeasti aina kun sitä tekee. Siinä on todella hyvä kermainen paksu koostumus, johon tykästyin. Ennen kaikkea pidän siitä, että tämän kirjan ohjeet ovat helppoja. Jopa minä onnistun niissä :D Puuro on kyllä hyvä vaihtoehto aamuille tai myöhemmin lounaanakin, useimmiten saatan kiireessä tehdä mikropuuron ja sitä on helppo varioida. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oi iso kiitos Maria! Brunssi oli todella maistuva ja ihanan kuvauksellinen :)

      Poista
  4. Brunssi näyttää hyvältä mutta niin myös tuo keittiön pöytä! Aivan ihana pinta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiedätkö nyt on pakko tehdä tunnustus, että pöydän pinta on DC-fixiä kun Maskun pöydän laatu oli todella huonoa ja pinta meni parissa viikossa pilalle. Sen sijaan tuo DC-fix on ollut todella kestävää ja jos se siitä pilalle menee niin saa taas vaihtelua ilman koko kaluston vaihtoa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥