Eräänä aurinkoisena päivänä



Kävimme äitini luona viemässä hieman tavaraa ja moikkailemassa niin kissoja kuin äitiäni ennen muuttoa. Onneksemme sattui olemaan aurinkoinen päivä ja siitä nauttivat niin kissat kuin minäkin. Tiikeri ja Papu ovat olleet mummilassa jo tammikuusta, emme halunneet heille turhaa stressiä muuttolaatikoiden ja näyttösiivousten takia. Myös ajatus edes takaisin kissojen viemisestä tuntui pahalta ja niinpä kissat pääsivät Soodin ja Sonffin kaveriksi määrittelemättömäksi ajaksi. Meillä kävi asunnon myynnin kanssa todella mieletön tuuri ja pääsemme muuttamaan paljon aiemmin mitä edes toivoimme!




Kissat ovat tosiaan nauttineet täysihoidosta; Papu on alkanut syömään muutakin kuin raksuja ja antanut jopa harjata, joka on kotona aivan hirveää tappelua. Papua ei pahemmin vierailujemme aikana näy (pelkää joutuvansa autoon ja menee sängyn alle laatikoiden taakse piiloon) ja olenkin häntä nähnyt kynsien leikkauksen verran. Pienellä kauhulla odotan kissojen muuttamista uuteen kotiin, kilometrejä tulee paljon, mutta onneksi kissoille voi antaa muruset pahoinvointilääkkeestä ja laittaa feromonisuihketta autoon, koppaan ja uuteen asuntoon.

Tiikeri ujosteli aluksi, mutta onnekseni "mamman poika" löytyi todella nopeasti ja arastelut jäivät sängyn alle. Asuvalinta tuntui muuten todella typerälle kun oli musta mekko mustalla neuleella, kumpikin aivan oransseissa kissankarvoissa. Luulisi mun jo oppinneen, mutta ei :D Vaikka muutto onkin ensi maanantaina niin emme samalla reissulla kissoja hae vaan seuraavalla Lohjan reissulla pääsevät kissat vasta kotiin. Vaikka kissoilla onkin todella hyvät oltavat mummilassa niin silti ikävä on hirmuinen ja haluaisin saada kissat nopeasti uuteen kotiin. ♥ 

2 kommenttia

  1. Hahhaa! Meilläkin on Papu niminen äksy kissa! Löytyi laihana ja nälkäisenä ja jäi meille toissa kesänä.
    Toivottavasti muutto kissojen kanssa sujuu hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Muutto meni todella kivasti, kissat ovat olleet jo hyvän aikaa hoidossa äitini luona ja haemme ne sieltä kun saamme täällä päässä kodin laitettua :) Meidän Papu on erittäin arka ja varautunut yksilö, muuttui todella paljon leikkauttamisen jälkeen :/

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥