i+m Balance Shampoo ja Tehohoitoaine

fair vegan organic i+m naturalkosmetik luonnonkosmetiikka berliini vegaani


Yläasteesta asti eli yli kymmenen olen kärsinyt hieman noloista päänahan ongelmista. Olen etsinyt syyttävä sormi esillä tiettyä ainesosaa, joka aiheuttaisi kaiken kutinan ja rasvoittumisen, valinnut vegaanisia vaihtoehtoja, aiemmin hyvin markkinoituja silikoni-parabeeni pommeja, luonnonkosmetiikkaa, palasaippuaa ja apteekin tuotteita. Näitä kaikkia on yhdistänyt se etten ole pysyvää apua saanut. En ole vuosien varrella asiaan kiinnittänyt huomiota, sillä päänahan tilanne tulee ja menee. Olen löytänyt pahentavia asioita esim. pitkä hiustenpesuväli sekä päänahkaa osuvat hoitotuotteet yhdessä sään ja liian kuumien suihkujen kanssa ovat olleet avainasioita tilanteen pahenemiseen. Olen löytänyt apua oikeasta pesujärjestyksestä (tästä lisää alempana), jättämällä mm. silikonia sisältävät pesuaineet pois,  pitämällä hiuksia auki mahdollisimman paljon, hikoilun jälkeen nopeasti suihkuun sekä turhat hiustuotteet kuten hiuslakka tai kuivashampoo kokonaan pois. Eli yhteenvetona, mitä luonnollisempi sen parempi.


Olen aiemmin jo kertonut atooppisesta ihostani. Noh en kuvitellut vaivan olevan myös päänahassa, vaan etsin syytä tosiaan aivan kaikkialta muualta. Nyt tutkiessani asiaa olen helpottunut ja asia on hoidettavissa ihan luonnollisinkin menetelmin, atooppinen päänahka ei vaikeuta asioita kunhan ymmärtää mistä on kyse. Jotenkin tuntuu tyhmältä etten ole tajunnut missä on vika aiemmin. Monia tuotteita mainostetaan herkälle päänahalle, vaikka näin ei oikeasti olisikaan ja sisällysluettelo eli inci kertoo aivan muuta tarinaa. Olen yrittänyt etsiä sopivaa shampoota kokeilemalla, yrittänyt löytää ratkaisua siihen sopiiko tai eikö jokin ainesosa sovi minulle. Kirjoitin ja julkaisin aiheesta hetki sitten virheellisesti syyttäen coco sulfatea kaikesta, mutta olin väärässä ja onneksi tarkkasilmäinen lukija huomasi virheeni ja olen siitä syvästi kiitollinen, sillä se avasi silmäni ja sen kautta löysin oikean syyn päänahan ongelmiini. Suurin osa tuotteista jotka eivät minulle ole sopineet ovat sisältäneet erilaisia sulfaatteja (myös luonnonkosmetiikassa), mutta toki niiden sisällysluetteloista on löytynyt paljon muitakin mahdollisia epäsopivia aineita ja ilman tarkempaa syynäämistä en voi oikeasti tietää mikä niistä mahdollisesti on se pääpahis kohdallani. 


Tuotteet saatu blogin kautta, sisältää affiliatelinkkejä
fair vegan organic i+m naturalkosmetik luonnonkosmetiikka berliini vegaani

Ehkä suurin ongelma on ollut se, että luulee löytäneensä sen suosikin ja pitkänkin käytön jälkeen voi tulla hetki, ettei se sitten sovikaan ja on pakko löytää seuraava. Olen pahentanut tietämättäni oireitani esimerkiksi hieromalla rasvoittuvaa päänahkaa, joka lisää talin eritystä. Suuren avun sain siitä, että vaihdoin pesujärjestystä ja aloitin pesun laittamalla hoitoaineella vain latvoihin, tämän jälkeen shampoolla pesu ja jos hiukset tuntuvat vielä likaisilta pesen toistamiseen shampoolla. Niin yksinkertaisen asian muuttaminen on helpottanut paljon!  Tällä hetkellä käytän hieman vuorotellen kahta eri shampoota, blogin kautta juuri minun ongelmiini suunnattua i+m Naturkosmetiksin Balance shampoota sekä mustapalasaippuaa. Olen huomannut, että saan parhaan avun käyttäessäni näitä kumpaakin hieman vuorotellen sekä latvoille kosteutuksena ja korjaajana i+m Tehohoitoainetta.

fair vegan organic i+m naturalkosmetik luonnonkosmetiikka berliini vegaani

i+m Naturkosmetiksin tasapainoittava villiyrtti shampoo sisältää nimensä mukaisesti luomuyrttejä sekä eteerisiä salvia- ja nokkosöljyjä, jotka rauhoittavat päänahkaa ja ehkäisevät hilseen muodostumista sekä mikä on tärkeintä kohdallani tasapainoittavat talineritystä. Shampoossa on puhdistamassa sokeripohjaiset tensidit ja se on suunnattu helposti rasvoittuville ja hilseileville hiuksille Tuote sisältää coco sulfatea ja tässä tuotteessa se ei ole yliherkkyyttä aiheuttanut.. Meillä käyttäjiä tälle löytyy kaksi ja tilanne ainakin ennen kovia pakkasia on ollut hyvä kummallakin. Tuoksu on yrttinen ja luonnollinen, shampoo vaahtoaa todella hyvin ja puhdistaa hiukset sekä päänahan ilman natisevaa tunnetta tai kiristelyä.

Tämän kaverina minulla on tosiaan i+m Tehohoitoaine, joka tuo tehokosteutusta kaikille hiustyypeille. Olen käyttänyt ainetta vain latvoille ja se kosteuttaa todella hyvin arvokkailla öljyillään, sheavoilla sekä aloe veralla raviten hiuksia myös sisältäpäin. Hoitoainetta voi pitää pidemmänkin aikaa, 5-20 minuuttia ja esimerkiksi saunassa tämä sekä suojaa että hoitaa hiuksia. Mitään muuta hoitoainetta en ole käyttänyt moneen kuukauteen ja tästä on muodostunut oma luottotuotteeni. Pumppupullo on riittoisa ja kun käyttökertoja viikossa on yhdestä kahteen riittää se hyvinkin pitkään. Nämä kolme tuotetta tukevat toisiaan hoitaen ja puhdistaen hellästi, mutta kuitenkin huolellisesti. Tällä kolmikolla olen mennyt jo marraskuusta ja toivottavasti tämä olisi se lopullinen ratkaisu ja helpotus ongelmiini.

Sarjana i+m Naturkosmetiks on täysin vegaaninen, luomu sekä reilu. Tuotteet on saatu maahantuojalta Luotomarketingilta.


fair vegan organic i+m naturalkosmetik luonnonkosmetiikka berliini vegaani

i+m Naturkosmeitksin shampoo ja tehohoito saatu maahantuojalta

6 kommenttia

  1. En ole ennen kuullutkaan tästä merkistä mutta vaikuttaa tosi kiinnostavalta!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarja on tutustumisen arvoinen ja meillä nuo pumppupullot ovat olleet yllättävänkin riittoisia :) Kiitos kommentistasi Sini ja ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Hyvä, että olet saanut jelppiä hiusongelmiin. Mulla ei ole atopiaa tms. mutta liian pitkä hiustenpesuväli on avain ikäviin hiusongelmiin. :D Tykkäsin myös etenkin tästä samaisesta shampoosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei voi olla edes yhtä päivää välissä ilman pesua, muuten ongelmat alkavat hiipimään takaisin. :/ Tämä shampoo oli kyllä todella positiivinen yllätys! Kiitos kommentistasi Eeva :)

      Poista
  3. Hei, mun blogista löytyy sulle haaste, jossa kannustan sua kertomaan itsestäsi 10 asiaa bloggaajana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iida! Käyn kurkkaamassa ja otan haasteen vastaan :) Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥