Inspiroitumista



Olen ihan maanantaissa, mutta kai se on pakko myöntää, että keskellä viikkoa mennään jo! Pääsiäisenä vietettiin pidennetty viikonloppu minun kotimaisemissa, jonka aikana tulikin hyvin irtiottoa arjesta. Arki on viimeisen kuukauden ajan ollut erillaista kun olen ollut sairaslomalla vammautuneen käden takia. Nyt alkoi viides viikko sairaslomaa ja tuntuu ettei loppua näy. Sitä luulisi kotona olon olevan mukavaa, mutta rajansa kaikella. On kuitenkin muutamia asioita, jotka inspiroivat minua tällä hetkellä todella paljon ja haluankin jakaa ne kanssanne! 

KANKAAT JA KAAVAT

Ei ehkä kuulosta maailman seksikkäämmältä innostuksen kohteelta, mutta vaatteet materiaaleineen ovat aina inspiroineet minua. Kaavojen piirtäminen vuosien tauon jälkeen oli ihan yhtä kauheaa, sillä hahmotuskyky on mennyt vain huonompaan suuntaan. :D Mutta nyt on suuri kasa äidin varastosta kankaita ja lehtiä odottamassa muotonsa löytämistä. Pakko myöntää, että eilen kävimme vielä hakemassa vähän lisää trikoota ja froteekangasta, jotta päästään kunnolla alkuun. Täytyy kipaista kirjastossa vielä etsimässä lisää inspiroivia kirjoja ja lehtiä ja aloittaa oma pieni ompelupaja. Voitte vain kuvitella miten paljon täällä haaveillaan saumurista..

PINTEREST

Nyt olen myös hullaantunut pinterestin maailmaan pitkästä aikaa. On varsin vaarallista avata tuo sovellus ja lähteä selaamaan kauniita kuvia, jotka inspiroivat toinen toistaan enemmän. Olen alkanut haaveilemaan uudesta sävystä hiuksiini, vaikka punainen henna hiuksissa tuo oman haasteensa projektille. Yritin taas suhteellisen luonnollisin keinoin saada punaista pikmenttiä pois, mutta pyh pah tuossahan tuo on. Täytyy ajatella jo pikkuhiljaa rajumpia keinoja.. Tällä hetkellä omia suosikki taulujani ovat mm. KevätKoti sekä Bujoilu, josta lisää alempana! :) 


BUJO

Tuttavallisesti vain bujo, virallisemmin Bullet Journal. Olen nyt totaalisen koukussa listojen maailmaan. Alkuun minun piti pysyä ruutuvihoissa, mutta kuinka ollakaan Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi niin kaunis bujoilua varten oleva kirja, etten voinut vastustaa. Kirjasta löytyy valmiina ja pisteet, joiden avulla on helpompi tehdä mitä haluaa. Hyvä blogi muuten aiheeseen liittyen on muuten Bujo & More, jonka löydät täältä. Kiitos Piia kun innostit minut bujoilun maailmaan ♥

PIENET TAIMET

Metsämansikkaa, chiliä ja ei niin hyvällä menestyksellä kikherneet. Mikään ei ilahduta enempää kuin pienen pienten mansikoiden ensimmäiset lehdet ensimmäisten sirkkalehtien jälkeen. Tänä kesänä meidän parvekkeelle ei mitään kasvihuonetta tule vaikka niin toivoisinkin, mutta kyllä sinne vihreää silti tulee. Saa olla miten sitä vielä innostuu, kun viikonloppuna on Tampereella taas Supermessut! Voi olla, ettei tälläkään kertaa sieltä aivan tyhjin käsin lähdetä ja innostus parvekepuutarhasta vain kasvaa syödessä. 

Mikä inspiroi sinua tällä hetkellä?

24 kommenttia

  1. Oi, vatteiden teko olis ihan mahtavaa! ♥ Ainoa vaate, jonka olen omin kätösin tehnyt peruskoulun jälkeen on liila tyllihameeni, jota käytin valmistujaisjuhlassani. Sormet syyhyäisivät päästä kokeilemaan eri tekstuurisia kankaita, mutta se on kyllä aika haastavaa, kun ei omista edes ompelukonetta.

    Mutta paljon tsemppiä omiin ompeluprojekteihisi! Olisi kiva nähdä, kun saat jonkin valmiiksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina äiti kutonut ja ommellut, itse yrittänyt tehdä perässä ei niin hyvällä menestyksellä :D Äidiltä sainkin hänen kakkos ompelukoneensa, reilu vuosi sitten ja välillä tullut korjailtua pyyhkeen lenksuja tai tehtyä jotakin ihan pieniä juttuja. Nyt sitten uusien tuulien myötä ideana lähteä rohkeasti kokeilemaan mitä sitä oikeasti osaa ja kertailemaan vanhoja juttuja.

      Aivan varmasti kunhan saan vaan jotakin aikaiseksi niin tulee myös blogin puolelle! Jos ompelu muuten kiinnostaa niin kurkkaa tori.fi:stä tai fb-kirppikseltä josko siellä olisi edullisesti myynnissä :) Kiitos Iida kommentistasi ja ihanaa viikonloppua <3

      Poista
    2. Toi oli muuten hyvä vinkki, täytynee pitää silmät auki! Meillä on kyllä niin pieni kämppä, ettei oikein saada jemmattua isoa ompelukonetta mihinkään, mutta ehkä sitten seuraavaan kämppään muuttaessa voisi harkita koneen ostamista! :) Hyvää viikonloppua sullekin!

      Poista
  2. Muo inspiroi kokonaiavaltaisesti kevään alku. Semmoinen tietty uudelleen herääminen. Se tuo mukanaan luovia ideoita, joita on taas energiaa lähteä työstämään. Alkoi ajatus virtaamaan niin, että taidanpa kirjoittaa kokonaisen blogipoatauksen inspiroitumisesta. Kiitti Emilia aiheesta! :)

    Kiva kun alat ommella. Mukavaa olisi nähdä mitä saatkaan aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina itsellesi, pitkään olen jo hautonut käsityöjuttuja mielessä ja kun näkee taitavan kädenjäljen (sinun!) niin sitä alkaa itsekin haaveilla josko osaisi tai edes yrittäisi :) Varmasti tulette näkemään mitä saan aikaiseksi, vaikka varmastikaan mitään täydellisiä tekeleitä ei niistä tule :D Ihanaa kuulla, että inspiroiduit tästä postauksesta ja ihanaa viikonloppua Nina <3

      Poista
  3. Ompeleminen on kyllä ihanaa puuhaa! Valitettavasti siinä tuntuu tuhraantuvan välillä vain tosi paljon aikaa (varsinkin kun pitää purkaa ja ommella uudestaan omien tyhmyyksien takia). Juuri viikonloppuna väkersin uuden trikoomekon joka pääseekin toivonmukaan pian käyttöön kelien lämmetessä :) Mä oon ihan järkyttävän huono käyttämään mitään kaavoja! Käytännössä aina teen vain mututuntumalla tai sitten otan vähän mittaa/osviittaa jostain jo olemassaolevasta vaatteesta. Kaavat tuntuukin just sen takia ihan hirviöiltä. Ihania ompeluhetkiä!

    Oi että, pitäisikin kokeilla laittaa metsämansikoita kasvamaan, olisi ihan superihanaa kasvattaa niitä! Mulla on meidän pikkuparvekkeella nyt tänä vuonna syötävien kukkien ja kasvien projekti lähdössä käyntiin, katsotaan miten käy :D Poikakaveri vienosti vihjasi että voitaisiinko meillä syödä sit kesällä muutakin kuin kukkia, raukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo minun metsämansikat on vieläkin niin minejä, saa olla tuleeko niistä mitään :D Mutta paljon niitä on, joten eiköhän niistä jokunen säily hengissä kesän loppuun asti :D Mun pitäisi laittaa kukatkin tulemaan jo jos haluan niistä nauttia jossakin hetkessä. Selviäisiköhän ne jo tuolla parvekkeella..? Mutta omat metsämansikat olisivat kyllä ihania, kokeile sinäkin ihmeessä :)

      Mulla ei taidot vielä riitä soveltamiseen, vaikka oonkin tosi laiska niiden kanssa :D Täytyy kyllä nyt tsempata omien ompeluiden kanssa! Kiitos kommentistasi Jenni :)

      Poista
    2. Mun ainakin piti just nostaa istutukset parvekkeelta sisälle näiden lumisateiden takia :D Mutta ainakin orvokit selviää jo nyt oikein hyvin ulkona vaikka mittari oliskin lähellä nollaa! Teidän parvekkeella varmaan paremmin kukat selviää kun ei tule viimaa samalla tavalla :) Joten ihan varmasti malttaa jo istuttaa

      Poista
    3. Totta! Taidan tänään siis upottaa sormeni multaan :D

      Poista
  4. Pintrest on kyllä sellainen paikka, jonne voi unohtua inspiroitumaan pitkäksikin aikaa. Välillä taas unohdan koko pintresetin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan totta! Tällä hetkellä selaan sitä päivittäin, toisinaan taas tulee puolenkin vuoden tauko. Mutta sellaista se inspiroituminen on :)

      Poista
  5. Voihan pinterest 😍 Ihanan inspiroiva postaus! Ootko tutustunut Kalenterimaniaan? Löytyy ryhmä facebookistakin, bujoiluun liittyviä juttuja siellä myös 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko heti liittyä, en tuollaiseen ollutkaan ennen törmännyt. Pinterest on kyllä nyt ollut ihan korvaamaton monessakin mielessä :) Mukavaa viikonloppua ja kiitos vielä vinkistä! :)

      Poista
  6. Kankaat ja kaavat inspiroivat minuakin mutta inhoan kaavojen jäljentämistä, voi kun joku tekisi sen puolestani. Lisäksi inspiroidun langoista. :) Kevät on ihanaa aikaa, kun luonto herää henkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse niin laiska lankojen kanssa etten saa niillä ikinä mitään aikaiseksi, vaikka niitä monta korillista onkin jo kertynyt. Käsityöt ovat kyllä todella antoisia, kunhan saa ensin itsensä koukuttumaan ;) Valmiit kaavat olisivat kyllä huippuja!

      Poista
  7. Toivottavasti alat olemaan jo kunnossa, sillä tiedän kokemuksesta, että kotona oleminenkin voi olla pitemmän päälle raskasta. Varsinkin, jos ympärillä on paljon inspiroivia asioita eikä mitään oikein voi tehdä... Se vaatii kyllä pitkää pinnaa! Minulta tosin vaatii pitkää pinnaa tällä hetkellä tämä kevät, koska lisääntynyt valo ja kirkkaus tuntuu jotenkin tukalalta. Minulle inspiroivin aika onkin syksy, kun ilmat viilenee ja illat tummenee :) Mutta onneksi kaavat, kankaat ja langat "lohduttavat" tässä välissä sitä syksyä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei ole käsi mennyt suuntaan jos toiseenkaan, odottavan aika on pitkä! Varsinkin kun tuntuu, että lääkäriaikaa joutuu aina odottaman pari viikkoa.. Tällä hetkellä ongelmani on juuri tuo liian paljon "kivaa" tehtävää! Olen syksyn lapsi ja koenkin syksyn ruskansa kanssa todella inspiroivana, mutta täytyy myöntää ettei kevät paljolla kakkoseksi jää :)

      Poista
  8. Oikein piti pysähtyä miettimään, että mikä minua inspiroi nyt. Paljon olisi kaikkea, mitä haluaisin tehdä. Omat vapaat hetket kuluvat nyt kuitenkin aika pikälti netflixin parissa.. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se netflix kauhean huono vaihtoehto ole, sen kanssa tuntuu itsellänikin ajankulku häviävän. Kiitos Minna ja aurinkoista sunnuntaita :)

      Poista
  9. Paranemisia kädellesi!

    Kevät on minulle inspiroitumisen aikaa.Tai ihan ensin iskee väsy, sitten se inspiraatio. Nyt on väsystä päästy inspiraatioon. Inspiroidun auringon säteistä, heräilevästä luonnosta ja valoisista aamuista! Mieli pulppuaa uusia ideoita. On kiva herätä aamulla kirjoittamaan tai lukemaan, lähteä retkelle tai puutarhahommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi vie kyllä kaikki mehut, varsinkin kun tekee vuorotyötä ja tuntuu aina olevan pimeää, hrrr. Olen kyllä täysin samoilla linjoilla inspiroitumisesi kanssa :) Aamuisin ehkä parasta on juuri herätä aurinkoon ja valoon, sitä starttaa silloin päivän ihan eri tavalla kuin pimeässä ja heti tuntuu kaikki sujuvan paljon paremmin kirjoittamista myöten. Kiitos Minna-Liisa! :)

      Poista
  10. Minua inspiroi nyt myös nuo pienet taimet! Meillä on tosin ollut niin hektinen kevät, että vähälle on jäänyt taimien kasvatus, mutta onneksi jotain on kuitenkin tulossa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienikin määrä voi tuottaa onnistuessaan suurta iloa ja onneksi taimia saa ostettua ihan valmiinakin jos tilanne sen vaatii, aina ei vain ehdi! Kiitos kommentistasi Lene :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥