Läsnä hetkessä – kuukauden meditaatiohaaste



Maaliskuun alussa haastoin itseni meditoimaan päivittäin edes pienen hetken. Niin olen tehnytkin ja tuloksiakin on tullut! Meditoinnista on paljon hyötyjä, joista voit käydä lukemassa With Miinan hyvästä postauksesta. Miinalta löytyy myös hyvät ohjeet siihen miten aloittaa meditointi. Eniten minua omalla kohdallani kiinnosti meditoinnin auttaminen keskittymiskykyyn, rentouttaminen sekä stressin ja ahdistuksen helpotus. Kun kuuta on jäljellä enää muutama päivä niin kerron teille miten päivittäinen meditaatio on vaikuttanut minuun ja miten koko projekti on mennyt.

Alkuun meditaatio ei ollut helppoa. Minulla on ollut jo pidempään pahojakin keskittymisvaikeuksia, joiden vuoksi mm. koulunkäynti on aina kärsinyt. Muutama vuosi takaperin joogasin todella paljon ja varsinkin rauhallinen yin jooga oli todella lähellä sydäntäni. Sen avulla opin pysähtymään ja olemaan hetkessä. Rakastin loppurentoutuksia, jonka vuoksi tiesin kyllä pystyväni tähänkin jos vain haluaisin. Ihan ensimmäisillä kerroilla meditoidessa maltti on valttia ja kannattaa aloittaa lyhyemmistä ajoista. Nopeasti opinkin kuuntelemaan itseäni ja sitä minkälainen fiilis on. Turhaa ottaa puolen tunnin meditaatiota jos mieli on kovin levoton, mutta toisaalta joskus saatan tehdä useamman harjoituksen peräkkäin jos olotila kovin muuttuu.




Minun oli tarkoitus kokeilla erilaisia sovelluksia, mutta kun ensimmäisenä kokeilin Insight Timer sovellusta niin muihin en enää koskenut. Sovellus on ilmainen ja englanninkielinen, sieltä löytyy vaikka millä mitalla eri mittaisia ja tyylisiä harjoituksia. Myös ajastin on todella kätevä ominaisuus! Aluksi kuuntelin paljon ohjeistettuja meditointeja, mutta lopulta käytin myös paljon ajastinta ja taustalla joko puron solinaa tai muita luonnon ääniä. Myös erilaisia rauhoittavia musiikkeja löytyy sovelluksesta, joista muutamat ovat olleet todella loistavia. Kuulokkeet ovatkin kätevät, jos taloudessa on muitakin henkilöitä ja haluat saada täyden rauhan. 

Toiset meditoivat täydessä hiljaisuudessa, mutta minua varten se ei ole. Nämä ovat täysin makuasioita, minulla puron solina taustalla sulkee kissojen kohellukset tai Kallen pelaamisen äänet pois. Tällä tavoin voin mediotoida milloin haluan. Muutama viikko takaperin olin viikonlopun kestävällä mindfulness ja itsemyötätunto kurssilla, jossa teimme paljon erilaisia harjoituksia ja rentoutuksia. Tuolla jo huomasin sen, miten paljon olen kehittynyt ja ennen kaikkea miten paljon nautin nykyään meditoinnista! 

Olen löytänyt meditoinnista tavan rauhoittaa levoton mieli, mutta se on toiminut myös kivunhallintaan. Ei se kipua pois vie, mutta auttaa hyväksymään sen ja elämään kivun kanssa. Ennen kaikkea, tässä kohti oma asenteeni on muuttunut. Varsinkin pieneen päänsärkyyn hiljainen meren kuohunta on loistava, silloin keskityn vain hengittämiseen ja rentoutumiseen.




Nyt kuukauden harjoittelulla olen huomattavasti rauhallisempi ja rennompi. Meditointi on ihan toden teolla vaikuttanut jokapäiväiseen elämääni! Iltaisin nukahdan nopeammin ja ennen kaikkea aamulla herään todella helposti, joka on minun kohdallani ihme. Monta kuukautta lukeminen oli todella vaikeaa, mutta nyt olen pystynyt keskittymään siihenkin ongelmitta. Oikeastaan kaikki muukin keskittyminen on helpottanut ja tuntuu, että olisi kevyempi olla sisäisesti. Varmasti myös lisääntyneellä valon määrällä ja rauhallisemmalla ympäristöllä on asian kanssa tekemistä, mutta ennen kaikkea kiukunpuuskat (varsinkin kivusta johtuvat) ovat jääneet pois. Olo on seesteinen ja määrätietoisempi. Vaikka ympärillä on paljon vaikeita asioita, odottamista ja epätietoisuutta niin nyt olen löytänyt tapoja, joilla en anna stressin ja ahdistuksen vyöryä päälleni. Tietoisesta hengittämisestä on tullut tärkeä työkalu.

Vaikka oloni onkin tietyllä tapaa valaistunut, helpottunut ja rauhallinen niin ei tämä ole varmasti meistä jokaista varten. Kyse on kuitenkin matkasta omaan itseensä ja itsensä tuntemiseen, eikä se aina ole helppoa tai mukavaa – päinvastoin. Olen samalla käynyt mielessä läpi kipeitäkin asioita, hyväksynyt ja antanut anteeksi. Kuitenkin nyt oloni on helpottunut ja en jaksa stressata turhaan asioista, joihin en voi vaikuttaa. Hyväksyn tilanteen, nykyisyyden, nautin tästä hetkestä ja siitä mitä minulla on. 




Olen oppinut pysähtymään ja avaamaan kunnolla silmäni, olemaan tässä ja nyt. Se onkin tämän kuukauden parasta antia. En ole suorittanut vaan opetellut uuden tavan, josta todella pidän. Meditointi ei ole minulle pakollista, mutta tarpeellista ja todella antoisaa. Tällä tiellä tulen jatkamaan eteenpäin, kohti seesteisempää ja onnellisempaa minää.

Oletko kokeillut meditaatiota?


Katso myös:


Voit seurata minua instagramissa, facebookissa ja pinterestissä!

6 kommenttia

  1. Meditaatio on asia, josta tykkään mutta jota tulee tehtyä liian vähän. Olen jopa asettanut tämän vuoden tavoitteeksi että saisin meditoitua päivittäin edes lyhyesti, joten kiitos tästä mainiosti ajoitetusta postauksesta, suosittelemasi ohjelma menee testaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun postaukseni tuli sinulle näin sopivalla hetkellä vastaan! Meditointi on kyllä ihanaa ja vaikka en haasteen jälkeen välttämättä joka päivä meditoikaan niin muutama pidempi tai useampi lyhyempi meditaatio viikossa tekee varmasti erittäin hyvää :) Kiitos kommentistasi ja ihanaa pääsiäistä!

      Poista
  2. Joskus harvoin tulee meditoitua. Se kyllä tekis hyvää myös minulle, jos säännöllisesti sitä tekis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuukauden haaste on siitä hyvä, että sen aikana siitä ehtii tulla tapa. Toki jo muutama kerta viikossa tekee hyvää kuten myös ihan jokapäiväiset tietoiset läsnäolo hetket, jolloin keskittyy siihen mitä kaikkea ympärillä on. Tätä minun pitäisi harrastaa vielä enemmän, maailma on ihmeellinen. :) Kiitos Laura ja mukavaa pääsiäistä!

      Poista
  3. Ihana kuulla, että mun postaukset ovat olleet hyviä ja kiitos, kun jaoit.<3 :)
    Hienoa, että sulla on meditaatio vaikuttanut noin hyvin jo kuukaudessa. Mä oon nyt viime viikkoina meditoinut vähän pidempään kuin aiemmin (20 minuuttia) ja oon rentoutunut paremmin, kuin ennen. Mä rakastan myös yin joogaa, se on ihan mun lemppari rentoutumismuoto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla jäi tuon haasteen jälkeen meditaatio vähän turhankin minimiin, pitäisi taas yrittää herätellä sitä uudestaan vielä kun muistaa miten paljon rennompi sen kanssa olin. Toki nykyään tulee nautittua enemmän niistä pienistä hetkistä ja pysähdyttyä sen sijaan, että aina olisi suunapäänä ja unohtaisin katsoa ympärilleni :) Nyt kun kroppa alkaa parantumaan niin pääsen pikkuhiljaa hetkeksi myös yin joogan pariin, sitä olen odottanut jo monta vuotta niin paljon <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥