Pukka Clean Greens




En tiedä muistatteko viime kevääni puhdistuskuuria. Silloin olin täysin sokeriton, kofeiiniton, vehnätön, hiivaton ja söin mahdollisimman puhdasta ruokaa ja lisäksi otin spurttaajaksi detox tippoja. Olo oli mahtava, oikeastaan nyt kun muistelen niin jo pelkästään ruokavaliosta poistamalla vehnän, sokerin ja hiivan tekee ihmeitä. Keho puhdistuu tietenkin itsestäänkin, eli periaatteessa puhdistuskuuri ei ole niin ihmeellinen miltä se kuulostaa. Minulle se tarkoittaa kuitenkin puhdistumista kevääseen, ylimääräisestä irtipäästämiseen ja keventymiseen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Viime kerrasta mukaan tarttui ihana sitruunavesi, jota on tällä viikolla taas kulutettu erittäin paljon! Viime viikolla aloitin uuden kuurin, nyt kevennetysti (eli aloittelen liikkumaan taas normaalisti, syömään terveellisemmin ja vain lauantaisin "karkkipäivät"). Sokerista haluaisin kokonaan irti jossakin vaiheessa, mutta tosiaan aloitellaan nyt maltillisesti pieni askel kerrallaan :) 




Voitin MakroBiosilta instagrammissa joulukuussa valtavan paketin ihania tuotteita testattavaksi ja yksi kiinnostavimmista oli Pukka merkin Clean Greens kapselit. Pukka on minulle tuttu ennestään ja lemppari teeni ovatkin olleet Pukkaa jo monen vuoden ajan. En itseasiassa ennen paketin saamista edes tiennyt, että Pukalta löytyy muutakin kuin teetä! Kapselit sisältävät yhtätoista eri vihreää; vehnäorasta, nokkosta, persiljaa, spiruliinaa, chlorellaa, merileväsekoitusta, lehtikaalia,  fenkolin siemeniä, piparmintun lehtiä, vihreää teetä ja inkivääriä. Ja todella positiivisena asiana näen sen, että kapselia itseään lukuunottamatta kaikki on luomua!

Olen nyt ottanut reilun viikon ajan kapseleita, yhteensä niitä riittää 15 päiväksi. Ihme ja kumma olen muistanut ottaa ne säännöllisesti, kaksi aamulla ja viiden kuuden aikaan toiset kaksi. Vaikka kapselit ovatkin aika isoja niin minä ainakin saan ne helposti nieltyä kerralla yhdessä muiden vitamiinien kanssa.  Kapselit itsessään tuoksuvat jopa ihan hyvälle ja yllättävintä ehkä oli myös maku, ihanan piparminttuinen! Pelkäsin maun olevan vihreä, eli aika hirveä, mutta tässä kohtaa yllätyin todella positiivisesti.





Vaikutuksesta olen huomannut alkuun ihoni kukkivan hieman normaalia enemmän ja nyt alkaa olemaan tilanne jo aika hyvä, myös liikunta ja veden juonnin lisääminen ovat varmasti vaikuttaneet ihooni. Aineenvaihdunta on nyt ollut todella huipussaan ja olo on ollut ihanan virkeä, vaikka öisin ovatkin kissat ihanasti valvottaneet. Tyhjään mahaan en näitä ottaisi tai ainakin heti perään söisin jotakin, muuten voi tulla aika huono olo, heh kokemusta löytyy. Pukka Clean Greens kapseleita löytyy ainakin Ekolosta ja esimerkiksi smoothien sekaan boostiksi sopii hyvin sarjan jauhe. Kapselit olivat itselleni kivan helpot ja ne sopivat vegaaneille. Suositellaan otettavaksi kuuriluontoisesti puhdistavan vaikutuksensa takia. :) 




Onko Pukka merkkinä sinulle tuttu? Entä oletko kokeillut Clean Greens kapseleita? 

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi ♥