Kulunut viikko

Ette usko kuinka iloinen olen viikonlopusta. Erittäin fyysinen ja vaativa (ilta)työviikko on nyt takana, onneksi! Nyt on aika laittaa musiikit täysille ja nauttia näistä hyvinkin sateisista vapaapäivistä, jos ei muuten niin liikkuen, ruokaa laittaen ja siivoten kotia tulevaa viikkoa varten. Voitteko kuvitella, että ensi viikolla on jo juhannus? Tällä viikolla olen saanut monta opetusta siitä, ettei pidä lannistua ja olla itselleen niin ankara. Omalla asenteella vaikuttaa paljon omaan tekemiseensä ja myös muihin ihmisiin.  Ja olen myös oppinut, että kyllä kova työ palkitaan ja lopussa kiitos seisoo tavalla tai toisella. Olen saanut todella hyviä uutisia yhdeltä suunnalta ja myös tällä viikolla virallisen hyväksymisen aikuislukioon. Nyt on syytä hymyyn!

Ei tämä viikko ole ihan täydellinen ollut (päinvastoin). Töissä on ollut aika rankkaa opetellessa uusia asioita, vastuu kasvoi hetkessä todella paljon ja pitää oikeasti tehdä todella kovalla vauhdilla ja tarkasti hommia. Olen mustelmilla ja joka ilta uni on tullut erittäin nopeasti. Onneksi eilen hommat sujuivat jo niin kuten niiden kuuluukin sujua, tosin silloin sain heti uusia haasteita eteeni. Hyvä puoli uuden työpisteen oppimisessa on pieni palkankorotus ja vaihtelu todella virkistää, työpäivät ovat menneet todella paljon nopeammin kuin normaalisti. Maanantaina auton tuulilasiin osui kivi ja kuskin puolelta lasi halki, ei ole pitkä aika kun edellinen isku tuli pelkääjän paikan puolelle. Nyt jäädään jännittämään miten halkeamat lähtevät elämään, stoppaaminen kummankaan kohdalla ei onnistu kun sijaitsevat aivan lasin reunassa. Onneksi eilen auton huolto meni hyvin ja mitään vikoja ei löytynyt ja kaikki pelittää. Jotenkin kruununa huonompien päivien putkelle tehosekoitin sanoi itsensä irti, nää on näitä viikkoja. Mutta nyt päästään hankkimaan uusi tehosekoitin; Onkohan se Vitamix, Rawmix, Lidl:n halppis vai joku aivan muu? 

Tämän kaiken lisäksi olen kuitenkin yrittänyt opiskella ja opetella blogia varten uusia juttuja, olen tuijottanut tutoriaaleja youtubesta ensimmäisiä kertoja ikinä ja listannut tärkeitä kohtia paperille. Into bloggaamiselle on suurempi kuin koskaan, toivottavasti olette matkassani jatkossakin! Aamulla kahvikupin ääressä väsäsin blogille uuden bannerin, miltä näyttää? :) 


10 kommenttia

  1. Kivalta kuulostaa, uuden oppiminen antaa aina energiaa! Blogin ulkonäkö on tyylikäs ja täydellisesti onnistunut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Mä pelkäsin todella, että tuo olisi liian synkkä tai ei muuten vain sopisi blogiini. Onneksi taisin olla väärässä :) <3

      Poista
  2. Banneri näyttää hyvältä <3 Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3 Rentouttavaa viikonloppua myös sinulle :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Turhaan taisin taas pelätä epäonnistumista :D

      Poista
  4. Joskus tulee tuollaisia epäonnen-viikkoja, kun tuntuu ettei mikään oikein mene nappiin tai sitten sattuu ja tapahtuu kokoajan jotain, ei niin positiivisia juttuja :D Ps. Banneri näyttää tosi kivalta ja on aina ihana kuulla, kun toisella on intoa bloggailua kohtaa, se välittyy myös lukijoille :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä viikko sujuu hieman paremmin :D Onneksi viikonloppu meni jo ihan mukavasti niin oli mukava aloittaa uusi viikko! Kiitos kauniista sanoistasi Linda Sofia ja oikein mukavaa alkanutta viikkoa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥