Vaihtoehdot puuvillalle (OSA 2)

 
Tämän sarjan ensimmäisestä osasta on todella paljon aikaa. Töiden alettua ovat viikot täyttyneet hyvin epätasapainosesti erilaisesta ohjelmasta ja aina sitä ajattelee, että ihan pian tai kohta teen sitä tätä tai tota. Nyt on kuitenkin tämän aiheen aika taas palata pinnalle. Edellisessä postauksessa kerroin teille puuvillaan liittyvistä vaikutuksista ympäristöön ja viljelijöihin. Ne asiat eivät todellakaan ole mitään kauniita ja ihmiset turhaan yrittävät sulkea silmänsä. Teen nykyään itse töitä tekstiilien parissa ja se on saanut minut pohtimaan näitä asioita enemmänkin. Nyt haluankin kertoa teille erilaisia vaihtoehtoja perinteiselle puuvillalle. Viimeksi sivuutin aihetta luomupuuvilla ja sitä, että vaikka se onkin parempi vaihtoehto kuin perinteinen puuvilla niin ei sekään ole ongelmaton mm. suurempien viljelyalueiden takia. Pitkälle pääsisi pelkästään sillä, että ihmiset lopettaisivat halpojen heikkolaatuisten tekstiilien ostamisen ja suosisivat iättömiä, kestäviä ja  eettisiä vaatteita. Toki ymmärrän halpojen vaatteiden houkutuksen, ei sitä itsellänikään ole aina varaa ostaa sitä parempaa vaihtoehtoa. Itse ainakin haluaisin vaateyrityksien olevan läpinäkyvämpiä ja että vaatteet olisivat sekä ekologisia että eettisiä.


Mitä muita vaihtoehtoja meillä sitten on kuin puuvilla luomuna tai ilman? On olemassa muuntokuituja, synteettisiä kuituja ja luonnonkuituja. Tekokuituja on kahdenlaisia; synteettisiä ja muntokuituja. Synteettiset kuidut jätän tästä pois, koska ne eivät ole millään tavalla hyvä vaihtoehto puuvillalle, koska ne ovat valmistettu öljystä. Muuntokuitu kuulostaa hieman oudolta, mutta kyse on luonnosta peräisin olevasta materiaalista, joka ei valmiiksi ole kuitumuodossa vaan se prosesoidaan liuoittimilla kuiduiksi ja siitä taas eteenpäin langoiksi ja kankaiksi. Muuntokuituja ovat mm. viskoosi (selluloosasta valmistettua), bambuviskoosi sekä ekologinen lyocelli, joka on eukalyptus puusta valmistettu muuntokuitu ja sen valmistuksessa käytetään myrkytöntä liuotuskemikaalia.

Luonnonkuituja löytyy nykyään todella paljon erilaisia ja ne voidaankin karkeasti jakaa eläinperäisiin ja kasviperäisiin. Vegaanina en suosi enkä suosittele eläinkuituja, koska muun muassa angorakanien kohtalo on todella julma (aiheesta löytää kyllä netistä ken tahtoo). Tosin tähän on pakko sanoa, että vanhat villasukat tulee edelleen käytettyä loppuun ja kirppiksellä olen paljon vapaampi raamien suhteen kuin normaalissa kaupassa,  kukaan ei onneksi ole täydellinen. Kasviperäisiä luonnonkuituja viljellään ihan täällä meillä suomessakin. Pellavainen vaate on todella ihana kesällä, se on viileä ja talvella puolestaan lämmittää. Pellava imee hyvin kosteutta itseensä ja meillä onkin vanhoja pellavapyyhkeitä keittiöpyyhkeinä, jotka ovat aivan parhaita! Pellavaa viljellään Suomessa kuten hamppuakin, joka harmikseen sekoitetaan usein kannabikseen. Hamppu on paljon pellavaa muistuttava materiaali, mutta se on hieman pellavaa jäykempää ja karkeampaa. Hampun kasvattaminen on ekologisempaa nopean sadon takia; se kasvaa vuodessa noin kolme metriä pitkäksi ja ei vaadi kemiallisia lannoitteita samalla tavalla kuin puuvilla. Hieman erikoisempia kasvikuituja ovat kookos ja banaani, joista tehtyjä lankoja olen lankakaupassa nähnyt.


Eräs luonnonkuitu on itselleni uudempi ja hieman oudompi. Jo pelkästään sen ajatteleminen rupeaa nipistelemään kevyesti iholla. Arvasitko jo mistä on kyse? No nokkosesta tietenkin! Nokkoskangas on myös pellavan kaltainen, mutta toisin kuin pellava niin se ei rypisty yhtä helposti. Nokkonen materiaalina on lähes yhtä pehmeää kuin puuvilla, mutta kestävämpää. Nokkonen onkin ekologinen vaihtoehto; se on monivuotinen, kasvaa Suomessakin, ei tarvitse keinotekoista kastelua tai lannoitusta. Kuituhampulla, nokkosella ja pellavalla on yksi suuri etu puuvillaan nähden: näistä kaikista saa hyödynnettyä muutkin osat toisin kuin puuvillasta eli ne ovat huomattavasti monikäyttöisempiä.

Kierrätä, osta vain mitä tarvitset ja suosi ajatonta muotia. Tutustu materiaaleihin ja huolla vaatteesi oikein, näin saat ne kestämään pidempään! Sarjaan on tulossa  vielä kolmas postaus, kannattaa pysyä kuulolla! :)

Mitä materiaaleja suosit vaatteissasi? 

4 kommenttia

  1. Ihmettelen usein tuota samaa halpis(puuvilla)vaatteiden kanssa, niitä myydään järkyttävät määrät eikä niistä sitten lopulta ole mihinkään. H&M:n tyyppisistä kaupoista suostun nykyään ostamaan lähinnä vain sukkia, jos muita vaihtoehtoja ei ole tarjolla, toisaalta ymmärtäähän senkin, jos ei vain ole varaa ja kaikki vaatteet kaapissa rikki.... (tai sitten ei). Mielummin vähän vähemmän vaatteita ja laadukkaampia, että ne kestävät ja ovat ehkä edes himpun ekologisempia.

    Pellavaiset tuotteet ovat kyllä loistavia, oikein mukava materiaali :) Jokunen aika sitten ompelin Jokipiin pellavalta ostetuista jämäpellavafroteista saunatakin ja on sitten niin mukavaa kangasta! Säästi siinä sitten noin 200 euroa ja sai juuri sellaisen takin kuin itse halusi ja vielä aika hyvällä ekologisella omallatunnolla ;)
    Viskoosi on mukavaa materiaalia ja toimii monissa vaatteissa, samoin bambukuduit ovat mukavan pehmeitä.
    Jokunen aika sitten kuuntelin radiosta jostain suomalaisesta tekstiilintuottomenetelmää, joka toimisi vähän samantyyppisesti kuin viskoosin tuotto, mutta raaka-aineena toimi tekstiilituotannon jämä/hukkapalat ja luovutetut tekstiilit. En tosin enää muista mikä tuo menetelmä sitten oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekologisien vaatemerkkien löytäminen ei aina ole ihan yksinkertaista ja hinnat ovat välillä aika hurjia samaten kuin vaatteet voivat olla aika persoonallisia verrattuna massamuotiin. Hei vitsi toi jämäpellavafroteinen saunatakki kuulostaa ihanalta! Meillä on hankintalistalla uudet kylpytakit ja pellavainen voisi olla aika ihana :) Mä luin kanssa tuosta suomalaisesta tekstiilintuottomenetelmästä, mutta se on ikävä kyllä vasta aika alkutekijöillä ja vielä on matkaa isompiin tuotantoihin. Tosin tässä kohti saa taas olla suomalaisuudestaan ylpeä, kyllä meilläkin osataan!

      Poista
  2. Mahtavaa että kirjoitit jälleen tästä aiheesta, palaan tänne paremmalla ajalla syventymään tähän postaukseen! Blogissani olisi sinulle jälleen pieni haaste onnellisuuteen liittyen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Susanna ihanasta haasteesta, heti rupesin pohtimaan asioita ja eiköhän viikonlopun aikana muodostu postaukseksi asti :) Näitä haasteita on aina niin ihanaa saada <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥