Kahdeksan tunnin haaste deodorantille



Dödö. Ennen syksyn leikkausta ei tarvinnut pahemmin deodoranttia käyttää, mutta jostakin syystä sen jälkeen ja varsinkin aloittaessani fyysisen työn olen alkanut haisemaan välillä aivan törkeän pahalle. Tähän mennessä käytin dödöä vain varmuuden vuoksi, mutta nykyään on pakko. Samaten treenatessa tuntuu, että hikeä pukkaa aivan uudella tavalla ja samalla ikävä kyllä hajuhaitat ovat aika inhottavia, jos ei ole muistanut aamulla / ennen treeniä suojautua oikealla tavalla. Tuotamme keskimäärin litran hikeä päivässä ja hiki itsessään ei haise millekään vaan bakteerit ovat toivomattomien hajujen syy.

Antipesperantit estävät hikoilua alumiinisuoloilla, mutta jotenkin ideana tämä ei yhtään minun kohdalla nappaa. Haluan itselleni mahdollisimman luonnollisen deodorantin ja kun lähdetään tutkailemaan luonnonkosmetiikan valinnanvaraa niin oikeasti helmiä on aika vaikea löytää. Usein on käynyt niin, että ensin tuote on aivan huippu ja muutaman käytön jälkeen siitä on enää muisto jäljellä. Tärkeää on muistaa laittaa deodorantti puhtaaseen kainaloon, muuten se ei oikein pääse oikeuksiinsa.


Postaus sisältää mainoslinkkejä


Töissä on todella kuuma, töitä tehdään kovalla tahdilla ja seisten kahdeksan tuntia (tauot mukaan lukien). Siellä jos missä hiki virtaa ja ihan omasta ja työkavereiden puolesta olisi todella mukavaa olla tuoksuton. Tämä on oikeasti aika suuri haaste ja olen sitä nyt testaillut neljällä eri luonnonkosmetiikan deodorantilla, osa kesti hyvin tai kohtalaisen hyvin ja osa pettivät minut totaalisesti. Onneksi työpaita on sen verran jämäkkää matskua, että siitä ei pahimmatkaan hajut ole tulleet läpi. 

Jonon hännille jää ikävä kyllä Born to Bion Sensation Zen deodorantti, joka tuoksuu tosin itsessään todella huumaavalle. Tämä toimii kevyinä päivinä, mutta pettää täysin työpäivän aikana. Tästä tuotteesta oikeasti haluaisin tykätä ihan törkeästi, mutta ei se oikein asiaansa aja ainakaan rankassa käytössä. Santen Kristall Deo roll-on  pelitti aluksi ihan kohtalaisen hyvin, itsessään aine on melko tuoksutonta, sopii hyvin herkille kainaloille ja sisältää alumiinia. Tosiaan aluksi aine toimi ihan kohtalaisen hyvin, mutta pidemmällä käytöllä alkoi pettämään yhä nopeammin ja nopeammin. Madaran Herbal Deodorantti on aika mielenkiintoisen tuoksuinen, mutta pitää hajut poissa yllättävänkin hyvin. Tämä kuuluu luotto tuotteisiini ja pukkarissa tätä onkin aina saatavilla, jos kiireessä kotona satun unohtamaan dödön laiton. 




Tällä hetkellä blogimaailmaa ja luonnonkosmetiikan ystäviä on hellitty Schmidt's:n natural deodoranteilla. Valehtelematta melkein jokainen kokeillut on ollut tyytyväinen ja niin olen ollut minäkin! Aluksi ihmettelin miksi deodorantti murentuu laitettaessa, mutta sitten luin vinkin, että sitä kannattaa pitää kainalossa ensin lämpiämässä hetken aikaa. Tämän kikan opittuani tämä on toiminut kuin unelma. Minulla on tuoksuna bergamont + lime ja se on aivan törkeän hyvä! Oli sitten tiukka treeni, juoksua tai työpäivä niin tämä kestää. Tosin tämä minun suosikkinikaan ei ole täysin ongelmaton, tämän käytön kanssa samoihin aikoihin on tullut mystistä ihottumaa laajalle alueelle, joka tulee ja menee ihan miten sattuu. Tein ihotestin ja nyt jännäilen miltä näyttää kun alueelle laittaa ainetta suoraan.. Tällaista en kuitenkaan ole muilla kuullut ja kainalonalueelle ei tule mitään oireita. 

Vielä on muutama luonnonkosmetiikka puolen deodorantti, jota haluaisin päästä testailemaan. Varsinkin Urtekramin kookossarjan dödöstä olen kuullut paljon hyvää! Onneksi luonnonkosmetiikan valikoima kasvaa kasvamistaan ja aina tulee lisää toinen toistaan parempia tuotteita. Nyt minua kuitenkin kiinnostaa oletteko te löytäneet luonnonkosmetiikan puolelta toimivaa deodoranttia? Oikein ihanaa viikonloppua!


mainoslinkki

16 kommenttia

  1. Blogiasi olen tutkaillut jo pidemmän aikaa, mutta nyt oli kyllä ihan pakko jäädä seurailemaan! Erittäin hyvä postaus, ja upea blogi muutenkin. Olen ajatellut siirtyväni varsinkin juuri hygienian ja kosmetiikan kannalta luonnollisempiin ja oikeasti eläintestaamattomiin vaihtoehtoihin, ja hyvän deudorantin löytämisessä minulla on muutenkin vaikeuksia. Itse löydän isoimpana haasteena tämänkaltaisten tuotteiden testaamisessa sen, etten oikeastaan tiedä, mistä lähtisin tuotteita hakemaan (vai onko kenties ainut vaihtoehto tilata tuote postitse). Kiitoksia tästä postauksesta, saattaa tulla isoonkin apuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi! Todella kiva kuulla, että blogini on mieleinen :) Nykyään Prismoissa ja Citymarketeissa on luonnonkosmetiikoille jopa omia hyllyjä, näiden lisäksi voin lämpimästi suositella todella edullista eläinkokeetonta LH-beautyn tuotteita, joita saa nykyään melkeimpä kaikkialta halpahalleista isompiin marketteihin. Kotimaisia luonnonkosmetiikan verkkokauppoja löytyy nykyään todella kivasti ja voin niitä jossakin vaiheessa listailla, jos aihe kiinnostaa :) (tällä hetkellä on muuten vielä tämän päivän ajan The Natural Goods Companyllä ystävämyynti meneillään ja siellä on paljon hyviä tarjouksia, käy ihmeessä kurkkaamassa!)

      Poista
    2. Tuli huomatuksi että jopa läheisessä S-marketissa oli deudoranttien vieressä juurikin hieman erilaisempia deudorantteja, joista otin yhden mukaan. Tehoon en kyllä ole ollut tyytyväinen, mutta kyllä se hieman piristää, että on ainakin eläintestaamaton (jne.) tuote kaikesta huolimatta! Meni tuo ystävämyynti nyt kyllä kieltämättä hieman ohi, mutta täytyy kurkistella kyseistä nettisivua ihan muuten vain. Listailupostaus voisi olla mielenkiintoinen, jos haluat moisen joskus toteuttaa. :)

      Poista
    3. Todella hienoa, että lähdit kokeilemaan! Jos on luonnonkosmetiikkaa niin kropalla voi mennä hetki tottua, koska yleisesti ottaen dödöt ovat aikamoisia myrkkyjä ja todella vahvoja. Luonnonkosmetiikka on paljon miedompaa kuitenkin :) Suosittelen tuota Schmidt'siä kokeilemaan! Teen mielelläni listaa verkkokaupoista :)

      Poista
  2. Mä en oikein tiiä mitä mieltä oon tuosta bergamobt&limestä.. Pitää kylllä ihan ok hyvin, mutta se sotkee! Ja paljon, eikä ne lähe mitenkään kevyesti pumyyhkimällä vaan vasta pesussa..

    Mää luulen et ite taivun hakee tuon madaran yrttidödön.. Vaikkakin nuita muitaki vielä ois.. Mutta se ollut itselle, niin tuoksun kuin pitävyydenkin puolesta suosikki ja se ei sotke.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla se ei oo tahrannu oikee mitenkää, mutta usein hengailenki aluks urheilurintsikoissa hyvän aikaa ennenku puen päälle tai käytän toppeja. Ja joo se allerginen reaktio tulee tosta dödöstä, oon iha käärmeissäni ku kerranki joku toimii ja tuoksuu hyvälle ja sit iho räjähtää! Oliskohan se tuoksuton versio mulle sopiva.. Madara on kyllä hyvä kanssa :)

      Poista
  3. Mä turvaudun kesähikoillessa useimmiten antiperspirantteihin, kun en jaksa tarkistella jatkuvasti kainaloita. :I Muutoin kyllä tuo Schmidt's on aivan paras luonnollinen dödö mitä olen testannut, kuten olet varmaan käynyt lukemassakin. :D Kuitenkin se on parhaimmillaan ns. normaaleina päivinä, joihin ei kuulu superhikoilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo ikinä testannu ees antipesperanttia, jotenki mua pelottaa se ettei hikeä tuu ollenkaan :D Todennäköisesti tosin ihan turhaan ;) Tuolta Schmidt'sin hypetykseltä ei ole kyllä voinut missään välttyä, mutta se onkin todella huippu ainetta! Kiinnostaisi se voidemaiden myös kauheasti :)

      Poista
  4. Oon ite käyttänyt Madaralta sekä tuota yrttidödöä, että sitä bio-aktiivista settiä. Molemmat toimineet hyvin ja se bio-aktiivinen tuoksuu ehkä hieman vähemmän salaatinkastikkeelta :'D Mun mielestä ne on tosi toimivia ja erityisesti plussaa siitä, että ei jää vaatteisiin tahroja! Usein aina tympeää vetää t-paitaa päälle ja tajuta että keskellä vatsaa on dödöjäljet.
    Tuota Urtekramin kookosjuttua aion kyllä kans kokeilla, kookos tuoksuu vaan niin hyvälle ja tuote vaikuttaa muutenki hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse sitä bio-aktiivista testannu, sen verran hyvin tuo mielenkiintoisen tuoksuinen yrttiversio toiminu :) Ens kerralla otan Urtekramin kyllä testaukseen ja sitä saakin (tai sai kuukausi sitten) Duon Tokmannilta!

      Poista
  5. Mulle sopii tosi hyvin Schmidtsin hajuton dödö. Pitää hajut poissa, mutta kyllä kainalot välillä kastuvat. Ei siis mene antiperspirantista, mutta se ei ole minulle se itseisarvo. Pääasia, ettei haise :) Mulla on luonnoksissa dödöpostaus odottelemassa sopivaa hetkeä. Itse testailin paria eri Urtekramia (ei kylläkään kookosta) ja sitten Laveraa. Toi Schmidts painii ihan omassa sarjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän mun kokeilla tuota hajutonta versiota, pelkään vaan että rahat menee hukkaan ja siitäkin iho oireilisi :/ Minulle se hajuttomuus on aivan ykkös asia! Pitää tulla blogiisi vastavierailulle katselemaan mitä kaikkea sieltä löytyy, kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  6. Itsellä Madaran yrttidödö ei toiminut ollenkaan, haisin todella pahalta. Nyt olen käyttänyt Laveran Invisible deodoranttia ja se on toiminut paremmin kuin hyvin, olen ollut todella tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan ymmärrettävää, ei mullakaan toimi moni muu dödö joita taas on hehkutettu. Tällä hetkellä tuntuu tuon yrttidödön olevan ainoa, joka oikeasti pitää sen 8h töissä tai salilla. Pitääkin hei laittaa tuo Laveran dödö kokeilulistalle seuraavaksi! :)

      Poista
  7. Ostin iHerbistä Kiss my face -merkkisen hajustamattoman deodorantin (tosin niitä löytyy joka lähtöön). Oman 7-tuntisen hienvirtaus-seisomatyöpäivän se on kestänyt, eli yllätyin positiivisesti! Aiemmat luonnondeodorantit, joita olen kokeillut, on olleet vähän pettymyksiä. Seuraavaksi lähtee tilaukseen tuo Schmid's - olisin tilannut sitä jo nyt, mutta se oli just loppu kun tein tilausta, joten otin Kiss my facen kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuo Kiss my face -merkki onkin mulle täysin uusi, täytyy käydä tsekkaamassa heti ja ehkä testaillakin jossakin vaiheessa onko siitä Schmdt'sin haastajaksi :) Kiitos vinkistä!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥