Syödään kaapit tyhjiksi

Viime viikolla palasin ruokalistan suunnittelemiseen. Aloitin tämän edellisen vuoden lopulla, mutta tunnettavasti joulun ja vuoden vaihteen aika mentiin fiilis pohjalta. Eilen vein kissat kissojen mummilaan hoitoon. Kauhea ikävä jo nyt ja samalla haikeat fiilikset, kun tietää että seuraava kissojen koti tulee olemaan Tampereella. Meillä on operaatio saada kaapit ja pakkanen mahdollisimman tyhjäksi ruoasta. Tällä tavoin säästyy rahaa ja saa vihdoin ja viimein syötyä kaappiin jämähtäneet jutut pois. Ja suurin syy on tuleva muutto, emme tiedä milloin ja minne, mutta mitä tyhjemmät kaapit sen parempi. Tänään itse asiassa tuli ensimmäinen vuokra-asunto tarjous, hinta vaan ei kohdannut meitä. Tästä on kuitenkin kiva jatkaa! Asuntoilmoituksia selaillessa meinasi tulla todellinen nälkäkuolema, josta minut pelasti tuo x-treme merkkinen proteiini parukka. Tykkäsin!


Meillä on paljon avattuja kuivatuotteita ja pakkasessa puolikkaita pusseja mustikoista ruusukaaliin. Olen kova ostamaan päiväystuotteita ja -30% lapulla varustettuja kuivatuotteita. Satokausikalenteri voisi olla kyllä todellinen helmi, onneksi s-ketjun kaupoissa on annettu enemmän arvoa kauden kasviksille ja hedelmille! Ja tässä vielä edellisen viikon menu ja mitä sain käytettyä pois:

Maanantai: pakkasesta kanttarellit kanttarellipastaan
Tiistai: pakkasen luomu pinaatista pinaattikeittoa
Keskiviikko: juuri vanhaksi menneestä Gogreenin Thai Curry tetrasta kastiketta pakastimen kasviksilla ja riisillä (nam!)
Torstai: pinaattikeitosta tehtyjä pinaattilettuja, lahjaksi saatua hilloa, -30% vegaanista perunasalaattia, bon soyan nakkeja
Perjantai: tortillapäivä
Lauantai: viimeiset tortillat
Sunnuntai: vege hampurilaisia ja illalla kaalilaatikkoa chilillä, rusinoilla ja härkäpapurouheella sekä sen kaverina itse poimituista puolukoista tehtyä survosta, kaali on nyt sesongissa!

Tehdäänkö teillä ruokaa fiilispohjalta vai jonkinlaisen suunnitelman mukaan?

4 kommenttia

  1. Kuulostaapa herkulliselta! Yritän itsekin silloin tällöin tyhjennellä kaappeja ja pakkasta, sillä muuten "unohdan" sinne tiettyjä tuotteita. Saisi kyllä huomattavasti useammin toteuttaa tällaista, sillä se myös, ainakin minulla, lisää mielikuvitusta ruoanlaittoon kun päättää ettei nyt hetkeen osta mitään uutta ruokakaupasta (vain aivan pakolliset). Yleensä pyrin vähän suunnittelemaan viikon ruokia aina etukäteen. Meillä on käytössä Satokausikalenteri, se on tosi näppärä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! :) Joo ainakin on tullut tehtyä taas uusia ruokia ja nostettua vanhoja hyviä ohjeita mieleen. Ja aina voi lähteä muuntelemaan tuttuja ja turvallisia ohjeita, kaalilaatikon varioiminen kannatti ehdottomasti :)

      Poista
  2. Ruokalistoja tekemällä saisi kyllä tehokkaammin hyödynnettyä kaapissa jo valmiina olevia aineksia. :) Tehdään sitä joskus päivälle tai kahdelle, mut kokonaiseksi viikoksi paljon harvemmin. Nyt on taas "karattu" fiilispohjalle, jolloin kauppaankin menee paljon enemmän rahaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt tuntuu säästyneen rahaa aika hyvin, välillä olen kauhistellut sitä miten paljon meillä menee rahaa ruokakauppaan. Säästöpankin finanssivahti on kyllä siitä todella huippu, kun näkee mihin on mennyt rahaa ja minkä verran ja miten kuukaudet eroavat toisistaan :) Rafloihin ja pikaruokaan menee vielä aivan liikaa... :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥