Kun talvi onkin yhtä painajaista




Talvessa on paljon hyviä asioita, mutta nyt kerron teille mikä tekee minulle talvesta todella vaikeaa aikaa. Me olemme kaikki tällä hetkellä niin sähköisiä, että kissoja käy sääliksi kun niitä silittäessä kipinät lentelevät. Ihme kyllä tätä sähköisyyttä on ollut vain kotona, mutta sekin tuntuu jo aivan ylivoimaiselta. Kummatkin kissoista näyttävät laihtuneen kilon jos toisenkin, kun karvat menevät ihoa myöten eikä niin kovin pörheästi kuin normaalisti. Jos on olemassa jokin kikka, jolla poistaa kokonaisesta perheestä sähköisyyden niin kertokaa ihmeessä! Ja parastahan olisi jos tämän kaiken sähköisyyden voisi hyötykäyttää ;) 





Kovat pakkaset ovat lisänneet myös hiuksieni sähköisyyttä erittäin paljon. Hiukseni leikattiin lauantaina, mutta en ole päässyt nauttimaan niistä ollenkaan kun malli ei vain asetu vaan hiukset sojottavat todella hassusti tai menevät tiukasti kalloa pitkin. Not so funny, ponnari on nyt ollut hätäkeinona jo monta päivää. Tämän sähköisyyden lisäksi hiukseni ovat alkaneet rasvoittumaan taas todella paljon. En muista varmasti olenko maininnut, mutta aika mystinen hiusteni joukko pakeneminen loppui kuin seinään leikkauksen jälkeen. Nyt yritän epätoivoisesti löytää shamppoota, joka pelastaisi hiukseni kaikelta tältä rasvaisuudelta ja sähköisyydeltä. Hoitoaineen ongelmana on, että sitä käyttäessä pitää hiuksia pestä useammin. Kuivashamppoo voisi olla aika jees, mutta tässäkin tarvitsisin teidän vinkkejänne! (vegaanista ja mielellään luonnonkosmetiikkaa, löytyykö?)




Hiusten takia pitäisi käydä joka päivä suihkussa, mutta tässä pääsemmekin isoimpaan ongelmaan minun ja talven välisessä suhteessa; atooppinen iho. Tai no en tiedä onko kyseessä enää atooppinen iho, lapsena ainakin oli ja tällä hetkellä taitaa reseptit olla atooppiselle iholle. Viime talvi ei tainnut olla kovin paha ihoni suhteen, mutta sitä edellinen oli ehkä hirveimpiä ikinä. Tänä talvena ensimmäisten kovien pakkasten saapuessa oikean käden sormenpääni halkesivat heti, mitään ei ollut tehtävissä. On huvittavaa, kun puhelimen sormenjälkitunnistinkaan ei toimi omalla vakkari lukituksen poisto sormella. Huvittavaa on myös, että jo monta vuotta putkeen juuri oikean käden sormet menevät todella huonoon kuntoon ja vasemmassa kädessä ei mitään kuivuutta pahempia ongelmia. Koeta tässä nyt sitten vältellä vedellä lotraamista, mutta samalla pitäisi käsiä pestä ja tehdä kaikkea muutakin.





Käsien lisäksi minulla tulee pientä näppylää kroppa täyteen, usein pohkeisiin, vatsaan ja kylkiin, kaulaan, käsivarsiin ja kaikkiin eri taipeisiin. Talvisin minulla ei ole mitään asiaa uimahalliin! Välillä tulee myös kasvoihinkin ja se vasta inhoittavaa onkin. Pahinta tässä kaikessa on kutina ja siihen ei auta muu kuin raapiminen ja siitä vasta pahaa jälkeä tuleekin. Joskus olen siihen saanut allergialääkettä, joka on hieman hillinnyt pahinta kutinaa. Suihkussa käydessäni pesen itseni ihovoiteella tai kosteuttavalla suihkusaippualla (lacto line on nyt ollut ystäväni) ja rasvaan itseni heti kuivauksen jälkeen vielä hieman kosteana. Kulutan tällä hetkellä paljon rasvaa, erilaisia öljyjä ja ikävä kyllä myös vahvempia myrkkyjä, että iho tulisi kuntoon mahdollisimman pian.





Veden juomisen pitäisi helpottaa, ehkä mulle pitäisi liimata juomapullo käteen? Nyt jos koskaan on tärkeää saada myös ruokavaliosta hyviä rasvoja. Jostakin luin, että mm. vehnän syönti voi pahentaa atooppista ihoa. Ehkä pitäisi tehdä kokeilu helpottaako olo ja iho jos jättää vehnän pois vähäksi aikaa, onneksi se ei kauhean vaikeaa ole. Kulutan tällä hetkellä paljon rasvaa, erilaisia öljyjä ja ikävä kyllä myös vahvempia myrkkyjä, että iho tulisi kuntoon mahdollisimman pian. Ylemmässä kuvassa näkyy aikalailla kaikki tuotteeni, mitä olen nyt käyttänyt. Pääasiassa käsille Madaran Pihlaja tuubia, vartalolle body butteria (parhaaksi todettu), kookosöljyä ja weledan tyrniöljyä (sante odottaa Madaran loppumista), kasvoille puolestaan kevyempiä öljyjä.

Madaran nokkosvoidetta minulla on isompikin tuubi odottamassa, pienempi kulkee nyt mukana repussa ja on hätävarana jos iho tarvitsee nopeasti kosteutusta. Olen kovimmilla pakkasilla ulkoilessani käyttänyt meikkivoidetta suojatakseni ihoa ja ilman sitä kasvojeni iho olisi varmasti paljon pahemmassa kunnossa. Ehkä tämä taas tästä, kunhan vaan muistaa rasvata ja rasvata ja rasvata...




Pärjäätkö ilman rasvaamista vai tuoko talvi haasteita sinunkin ihollesi? 

12 kommenttia

  1. Kosteutan ihoa säännöllisesti kesät talvet, mutta kyllä talvella kosteutuksen merkitys vielä korostuu. Esimerkiksi säärten iho tuntuu kuivuvan todella helposti ja se hilseilee ja kutiaa herkästi, jos en kuori säännöllisesti ja kosteuta päivittäin. Myös hiuspohjani on muutenkin melko haasteellinen, mutta talvella se vasta päänvaivaa aiheuttaakin :(

    Meilläkin mennään kotona aika sähköisissä tunnelmissa! Joka kerta kun koira tulee rapsutettavaksi, ensimmäisenä saa pienen sähköisen näpäytyksen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tulee enemmän ja enemmän ikävä kesää.. Toivottavasti saat hiuspohjallesi helpotusta, tämä aika on kyllä raastavaa!

      Poista
  2. Shampoosuosituksena kyllä ehdottaisin Lifehairin Biolonia (ja hoitoainetta), halpa ja todella tehokas, kun tukka rasvoittuu nopeasti. Se on mulle ainoa shampoo joka on tarpeeksi tehokas ongelmatilanteissa. Muutoin tsemppiä vaivoihin, itse en ole atooppinen mutta talvi tuo kaikkia ihojekkuja minullekin. :I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin lukeneeni sinulta Biolonista, nyt täytyy ottaa käyttöön! Jos en väärin muista niin niitäkin taitaa meidän halpamarketista löytyä, onneksi :) Nyt joku etelänmatka aurinkoon kelpaisi, voisi ihokin kiittää ;)

      Poista
  3. Talvi on kiva, mutta ihon kannalta ikävä! :( Meilläkin on kaikki mahdolliset tuotteet käytössä ja niitä tosiaan kuluu. Nuo öljyt pumppupulloissa on varmasti tosi kätevät (varsinkin, kun rasvattava on vilkas taapero...), joten kiitos vihjeestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirosin pitkään weledan pulloja, kun niistä sitä tulee aikamoinen loraus kerralla, nuo pumppupullolliset on aivan huippuja! Joskus mietin myös että iholle spreyattava öljy voisi olla kiva :D (ja ehkä lapsetkin voisivat pitää sellaisesta?)

      Poista
  4. Mää en käy suihkussa ku joka toinen päivä jos ei oo pakko. Just koska iho kuivuu. Rasvaan aina suihkun jälkeen, muuten kostautuu... :D Hiukset on sähköset ku mitkä. Ärh! Hoitoainetta laitan vaan pituuksiin ja latvoihin, en päälaelle ollenkaan, ku muuten on rasvasen näköset hiukset. Käytän myös hiuksiin jätettävää öljyä latvoihin. Se vähä vähentää sähkösyyttä. Kivaa tää talvi, ku saa sähkäreitä ties mistä kaikesta. Räps räps ja ritinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itsekään en pysty nyt joka päivä käymään, muuten saan katua sitä ja paljon! Talvi näyttää olevan aika usean iholle ja hiuksille ongelma. Toivottavasti alkaisi pian helpottamaan tai ainakin lauhtumaan! :)

      Poista
  5. Kuulostaa tutulta... mulle tuli myös alkutalvesta naamaan pikkuista näppylää ja mitkään rasvat ei auttaneet, iho tuntui jopa tulehtuneelta! Sitten kokeilin Frantsilan Terva-pihkavoidetta ja se paransi kasvojen ihon parissa päivässä! Nykyään käytän sitä kuiviin läntteihin ihossa, sormenpäihin jne. Sitä löytyy ainakin Lifesta :) hiuspohjaan voisi auttaa Weledan hiusvesi, ite tykkään kovasti. Ja Urtekramilla on Brown sugar shampoo jolla oon ite saanut pesuvälin pidennettyä kolmeen päivään, vaikka käytänkin hoitoainetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että näinkin monet painivat samojen ongelmien kanssa! :/ Oon kuullut paljon hyvää tuosta Frantsilan Terva-pihkavoiteesta, varsinkin atooppikkojen keskuudessa. Täytyy sitä ottaa kokeiluun ja olisi kiva nimenomaan sormenpäihin saada kunnon voidetta, ei tunnu paksu pihlajavoidekkaan auttavan tarpeeksi. Yhden pullon olen käyttänyt brown sugaria ja muistelen sen olleen ihan hyvä! Tuntuu vaan siltä että hoitoaine lässäyttää hiukset viimeistään seuraavana päivänä ihan totaalisesti, mutta ilmankaan ei pärjää. Hiusvesi kuulostaa mielenkiintoiselta! :)

      Poista
  6. Meillä pestään Teo SebaMedillä. Se jeesii ihon kanssa. Ja kyllä, kuivaamisen jälkeen vielä lisää rasvaa perään. Sillä on pysynyt iho kunnossa. Aina, kun ei olla tehty näin, niin menee tosi kuivaksi ja Teo raapii verille asti :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SebaMedit ovat kyllä hyviä, mutta aika hintavia. Käsittääkseni jos saa lääkäriltä reseptin voi saada halvemmalla, tosin nythän taisi tulla kelalta se 50e omavastuu.. :/

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥